Vuorenkylä juhli vauvasta vaariin

Jos Vuorenkylän kesäjuhlille pitäisi antaa joku leima, se olisi varmasti kunniamaininta eri sukupolvien sulavasta yhdistämisestä. Tämä tuli todistettua lauantaina 34. kertaa järjestettyjen kesäjuhlien sahauskilpailussa, jossa osanottajien ikähaitari vaihteli 10:stä vuodesta yli 80:neen vuoteen. Kisan vanhin oli yli 80-vuotias Henry Johansson.

Pokasahauksessa yli 70-vuotias Rauno Oksanen näytti mallia nappaamalla voiton nuorempien nenän edestä.

Perinteiseen tapaan kesäjuhlilla valittiin myös Vuorenkylän uusi kuninkaallinen ja vuoden kesämökkiläiset. Heli Flink luovutti kruununsa uudelle kuningattarelle Elina Seppälälle.

Vuoden kesämökkiläisiksi valittiin Tuula ja Seppo Jokisaari. Jokisaarten ensikosketus Vuorenkylään tapahtui telttaretkellä 50-luvulla. Sen jälkeen kesät ovat kuluneet enemmän ja vähemmän Vuorenkylän vaaramaisemissa.

–Kun etsimme kesämökkiä, kriteerinä oli että maiseman pitää olla mäkistä ja mökin pihamaan on oltava sellainen, että sinne ei saa nurmikkoa. Mökille ei tulla nurmikkoa leikkaamaan, Seppo Jokisaari veisteli.

Jokisaaret saivat palkinnoksi luonnonkukkakimpun ja karhukellon. Kellosta arveltiin olevan hyötyä aktiiviselle pariskunnalle, joka on samoillut Vuorenkylän metsissä sekä jalkaisin, suksilla että lumikengillä.

AO-O