Virpi ja Pekka yhteen soppii…

SYSMÄ
Kyösti Piippo

Otsikon lorua voisi jatkaa sen tutun laulun sanoin, mutta eipäs mennä asioiden edelle.

Virpi Hyvärinen on Jämsässä 46 vuotta sitten syntynyt nainen ja siellä hän asuu vielä tänäkin päivänä. Pekka Järvinen on Sysmän Vintturin poikia, ikää 50 vuotta, asuinpaikka on vuosien saatossa muuttojen jälkeen vakiintunut kirkonkylälle Pajatielle.

Sekä Virpi että Pekka ovat lievästi kehitysvammaisia henkilöitä.

Heidän tiensä ovat johtaneet yhteen mukavien sattumien kautta ja yhteistä tulevaisuutta suunnitellaan miettien ja keskustellen Pekan luona Sysmässä, missä Virpi on viettänyt kesälomaansa heinäkuussa.

Virpi huomasi sattumalta kehitysvammaisten oman Leija -lehden sivuilta Pekan laatiman kirjeenvaihtoilmoituksen. Pekka kertoi ilmoituksessa muutamin sanoin itsestään ja etsi naispuolista kirjeenvaihtokaveria.

-Ilmoitus pisti silmään, se oli muista poikkeava ja sävyltään hauska, muistaa Virpi.

Hän päätti vastata ilmoitukseen ja kertoi vastauskirjeessä itsestään. Tarkka päivämääräkin on muistissa, kun kirje lähti kohti Sysmää – se oli 18.6.2013. Pekka ei kauaa odotellut, vaan soitti Virpille ja sen jälkeen kirjeet alkoivat kulkea tiheästi Jämsän ja Sysmän välillä. Nyt yhteydenottoja helpottaa luonnollisesti tietokoneet.

Runsaan kahden kuukauden kuluttua kirjeen vaihdon alkamisesta tehttin treffit Sysmään, treffipäiväksi sovittiin 23.8.

-Tulin tänne bussilla ja olin niin hermostunut, että repun sisältökin levisi matkalla pitkin bussin lattiaa, naureskelee Virpi.

Myös Pekka oli hermostunut, mutta hän muistaa erinomaisesti Virpin saapumisen.

-Sain häneltä heti suukon, keskelle suuta.

Vaikka kädet tärisivät molemmilla, meniin yhdessä pizzalle Fantasiaan ja juttu luisti. He huomasivat pitävänsä kovasti toisistaan.

Virpi vieraili siitä lähtien Sysmässä kerran kuussa ja vuoden viimeisenä päivänä 2013, uudenvuodenaattona, Pekka ehdotti kihlautumista. Hän oli kokolailla varma Virpin vastauksesta, koska oli jo ennen sitä käynyt kokeilemassa sormusta kultasepän liikkeessä. Ystävänpäivänä helmikuussa käytiin sitten yhdessä ostoksilla samaisessa liikkeessä ja sormuksiin kaiverrettiin päivämääräksi 1.5.2014. Kihlajaisia juhlittiin ystävien ja sukulaisten kesken ravintola Uotissa 19.7. ja kihlajaismatkaksi tehtiin Tallinnan risteily.

Miten arki sujuu tällä hetkellä? Molemmat asuvat yksin omissa asunnoissaan, Virpi tekee kahtakin työtä – käy siivoamassa kehitysvammaisten asuntolaa Jämsässä sekä työskentelee sikäläisessä toimintakeskuksessa ja Pekka työskentelee Sysmän toimintakeskuksessa. Rakkautta riittää ja seuraava askel tuntuu luontevalta, nimittäin häät. Merkit ovat hyvät, sillä kihlasormuksen tavoin vihkisormustakin on käyty jo kokeilemassa samassa liikkeessä. Mutta tämä askel ja mahdollinen yhteenmuuttaminen tuo ainakin Virpin suhteen muutamia  byrokraattisia järjestelyjä ja ne on tietty ensin selvitettävä.

-Yhdessä asuminen poistaisi ikävän. Lomien ja viikonloppukäyntien jälkeen eroamme aina kyyneleet silmissä, toteavat Virpi ja Pekka yhteen ääneen.