Uotintie 10

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Entisen Textiikin tiloihin Uotintiellä on syntynyt vilskettä pienen tauon jälkeen, liiketilat kun jäivät tyhjilleen Sonja Rouvisen Heinolaan muuton jälkeen. Kiinteistön omistaja Katri Simola oli jo jonkin aikaa suunnitellut tiloihin jotakin toimintaa, vaikkapa pientä rautakauppaa, ja kertoi suunnitelmistaan Nevillan yrittäjälle Outi Junnilalle. Tilaahan liikkeessä on paljon ja Junnila oli valmis tulemaan mukaan ja ottamaan siitä oman osansa. Kun Helepin Pekka Palm kuuli naisten suunnitelmista, hän oli valmis lähtemään kolmantena mukaan.

– Oli onni saada mukaan nämä yrittäjät, meillä kaikilla on hyvin samantyyppiset ajatukset yrittämisestä. Vaikka yrittäjäelämä on kovaa työtä, rento ja mukava yhteistyö pehmittää sitä ja lisää työhyvinvointia ja synergiaa, toteaa Katri Simola.

Talossa toimii edellämainittujen yrittäjien lisäksi Sirkka Roligin pesula ja hänen palveluksessaan jo Sonjan aikana toiminut korjausompeluja tekevä Eija Malin.

Kaikkien yrittäjien toiveena on kehittää Uotintie 10 -tilasta olohuone ja tapaamispaikka asiakkaille.

– Meillä ei ole täällä väliseiniä, joten olemme kaikki näkyvästi asiakkaiden käytettävissä. Paikan mukavuutta olemme jo lisänneet mm. biljardipöydällä ja hierovalla tuolilla ja jatkossa mietimme tiloihin lisää jotakin uutta. Otamme mielellämme vastaan asiakkaiden ideoita.

Uotintie 10:ssä toimii Katri Simolan rautakauppa J. Simola Oy (perustettu v. 1931). Katri sanoo suunnitelleensa jo aikoinaan miehensä Juha Simolan kanssa rautakauppamuseon perustamista. Vahvasti museoon päin viittaavat Katrin kaupan valikoimat: ruuveja, muttereita, erilaisia nauloja ja tarvekaluja. Katrin mukaan nurkista löytyneitä tavaroita. Valikoima kasvaa pikkuhiljaa, mm. Anne Laitisen koruja on tulossa myyntiin.

Outi Junnilan Nevilla Oy:n tuotteet ovat tuttuja. Lankoja, sukkia, pipoja, rukkasia – vähän kaikkea mitä langasta voi tehdä.

Heleppi Oy:n tuotepaletti on myös tuttu, tietokoneiden ja puhelimien myynti ja huolto. Pekka Palm käyttää mielellään sanaa digistekniikka – se pitääkin sisällään kaiken miehen osaamisen. Uotintie 10:n biljardipöytä on Pekan reviiriä.

Sysmän Pesulan palveluksessa työskentelevä Eija Malin tekee korjausompelun lisäksi mm. verhoja ja tyynyjä ja pesulan tilat ovat alakerrassa.

– Nyt on tosi kiva olo, tämä toimenpide oli hyvä idea. Mennään innostus ja inspiraatio edellä tavoitteen mukaisesti.

Kuvassa: Pekka Palm, Sirkka Rolig, Eija Malin, Outi Junnila sekä istumassa Katri Simola.