”Tutut häiskät” fiilistelivät Hartolassa

Dorotea Kyytsönen
HARTOLA

Viime lauantai-iltana 4.7. soi rokki La Kar de Mumman alapihalla. Paikalle oli saapunut esiintymään pääosin hartolalainen BadName ja sysmäläinen Reklamaatio. Tapahtuma oli järjestetty La Kar de Mumman yrittäjän Pirkko Hämäläisen idean pohjalta.
-Pirkko kerran kysäisi että voitaisko tulla soittamaan. Minä äijiltä varmistelin ja tässä ollaan, selvensi BadNamen kitaristi Kari ”Nappi” Haajanen.
Badname ja Reklamaatio on aiemminkin soittanut yhdessä. 
-Tehtiin äijien kanssa viime syystalvella yhteiskiertue, joka oli erittäin onnistunut juttu, kertoi ”Nappi” Haajanen.
La Kar de Mumman alapihalle oli tullut ihmisiä lähipitäjistä.
-Hieman yli parisataa lippua myytiin, plus kutsuvieraat, kertoi Anne Haajanen BadName Crew:sta.
Illan aloitti klo 19 Reklamaatio, joka heitti setin suomirokin aatelia. Puoli yhdeksän lavalle astui Badname, joka puolestaan esitti tuttuun tapaansa hieman rankempaa rokkia.
Reklamaation esiintyjinä olivat Henry ”Henkka” Salonen, Marko Kuosma, Tomi Malin ja Hannu Rekola.
BadNamen kastiin puolestaan kuuluivat Kari ”Nappi” Haajanen, Jukka-Pekka ”Nipa” Nokkonen, Jouni Valo, Timo ”Laku” Laakso sekä takaisin juurilleen palannut, alkuperäinen rumpali Timo Welling.
-”Lakua” livehaasteltiin joku aika sitten Pariisin Radioasema 213ROCK:in Vinylestimes-ohjelmaan, josta tuli vielä eilen tieto, että ollaan kyseiisen ohjelman eniten soitettu bändi. Taakse jäivät mm. Rainbow, Europe ja monet muut kovat bändit. Aika magee juttu.
-Meillä on toinen levy tulossa. Sitä odotellaan kovasti. Tämän kesän sovitut tapahtumat peruuntuivat koronan takia, ne on siirretty ensi vuodelle. Myös syksy on auki, mutta yhteistyö Reklamaation äijien kanssa jatkuu ehdottomasti, lupaili ”Nappi” Haajanen.
Keli oli koko illan epävakainen, mutta se ei ihmisiä haitannut. Alapihalle oli kasattu telttaloosseja, joissa pystyi pahimman sadekuuron sattuessa olemaan, kertoi ”Nappi” Haajanen.
Ilta oli todella onnistunut, mutta hallituksen määräys klo 22 anniskelun lopettamisesta oli harmillinen. 
-Hallituksen päätös anniskeluoikeuden rajoituksesta tuli niin myöhään tietoon, ettei lupajärjestelyissä ehditty tämän tapahtuman eteen tehdä muutoksia, mutta se ei tahtia haitannut, sanoi ”Nappi” Haajanen lopuksi.
Tapahtumasta voi päätellä, että suomalaisiin uppoaa rokki ja Suomen kesään kuuluvat ehdottomasti sadekuurot!

Maailmanluokan bändien sijoituksista Radioasema 213ROCK:n soittolistalla.
Reklamaatio lavalla!