Turvalliset talviaskeleet

Äkilliset säämuutokset  ja lämpötilan vaihtelut ovat aiheuttaneet päänsärkyä autoilijoiden lisäksi myös jalankulkijoille. Lumi peittää jään kulkijan jalan alla ja nurinmeno on lähellä. Toistaiseksi Hartolassa ja Sysmässä on kuitenkin selvitty liukkaista keleistä lähinnä säikähdyksellä eikä vastaanotoilla ole ollut minkäänlaista ruuhkaa. Kausi-influenssakaan ei ole yltänyt tänne asti.

-Vaihtelevat säät ja liukkaus ovat näkyneet poliklinikalla onneksi vain jonkin verran, kertoo päivystävä sairaanhoitaja Tarja H. Elfvengren Hartolan terveysasemalta. Pääasiassa kyse on liukastumisista, jotka ovat johtaneet kaatumisiin.

Elfvengren muuten valittiin joulukuussa Hartolan vuoden 2014 hoivahenkilöksi. Valinnan tekivät asiakkaat, jotka kehuivat muun muassa Elfvengrenin palvelualttiutta, ammattitaitoa, empaattisuutta ja hyvää mieltä.

Kunnianosoituksen nöyränä mutta ylpeän iloisena vastaanottaneen Elfvengrenin mukaan liukastumistapauksia on kuitenkin suhteellisen vähän. Hän arvelee, että ihmiset ovat oppineet olemaan varovaisia ja varautuneet huonoihin keleihin.

-Varautuminen ja turvautuminen apuvälineisiin, kuten irrotettaviin liukuesteisiin, selittävät varmasti hyvää tilannetta. Ja tietysti kaikista huonokuntoisimmat ja -jalkaisimmat pysyvät kauheila keleillä kotonaan. Myös sauvat ja vanha kunnon potkukelkka pelastavat monessa tilanteessa.

Kaatumisten seurauksena on yleensä ollut venähdyksiä, mutta myös luunmurtumia.

Sen sijaan influenssa ei ole vielä rantautunut Hartolaan eikä Sysmään. Toistaiseksi tapauksia on hyvin vähän. Influessaan odotetaankin alkavan myllätä ensi eli helmikuun puolella. Sen sijaan liikkeellä on paljon tavallista flunssa, joka on hyvin sitkeää ja jonka oireet saattavat kestää pitäänkin. Tällöin on syytä hakeutua vastaanotolle. TK

Turvalliset talviaskeleet

1. Valitse kengät kelin mukaan. Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali.
2. Käytä liukuesteitä. Kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tai kiinteästi asennettavat nastat antavat hyvän pidon.
3. Varaa aikaa matkoihin.  Kiireessä liukastuu helposti.
4. Tarkista jalankulkusää ennen liikkeelle lähtöä.  Jalankulkusään saat selville esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivustolta tai YLEn teksti-tv:stä.
5. Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta. Pihojen ja katujen hiekoitus sekä lumien puhdistaminen auttavat montaa muutakin kulkijaa pysymään pystyssä.
6. Huolehdi fyysisestä kunnostasi. Kehon hyvä hallinta, lihasvoima ja hyvä näkö pitävät turvallisesti pystyssä.
7. Osaa varoa. Kun vireystilasi on hyvä, pystyt varomaan liukkaita kohtia.
Lähde: Ilmatieteen laitos