Tonttuhöperön onnenaika

Kaisa Vigman
HARTOLA

Toiset keräilevät postimerkkejä, joillekin antiikki on se juttu. Se, mikä keräilykipinän sytyttää, voi olla hyvinkin pieni asia. Hartolan Haran kylässä asuvan Taina Kilpisen keräilyharrastus alkoi ystäviltä ja perheeltä lahjaksi saatujen joulutonttujen myötä. Puolivahingossa. Nyt hän tunnustautuu tonttuhöperöksi.
– Näitä on löytynyt myös kirpputoreilta ja olen minä muutaman ihan kaupastakin ostanut, kertoo säteilevän iloinen Taina.
Näin joulun alla joulutontut valtaavat kodin kaikissa muodoissaan: on pehmotonttuja, kipsitonttuja – on isoja ja pieniä – on uusia ja vanhoja. Niitä istuu takanreunalla, ikkunalaudoilla ja lähes kaikilla kodin tasanteilla.
– Aloitan yhä aikaisemmin näiden esille laittamisen ja nämä myöskin lisääntyvät vuosi vuodelta. Nyt kun otin nämä tonttuset säilöstään, ajattelin, että mihinkähän nämä edes mahtuvat. Eikä tässä vielä ole edes kaikki, nauraa Taina.
– Koska tykkään näistä, minusta on mukavaa myös saada nauttia niistä mahdollisimman pitkään. Kyllä ne ihan tammikuun loppuun asti saavat olla esillä.
Ja kyllä niitä onkin paljon. Taina ei ole koskaan laskenut niiden tarkkaa määrää, mutta sen hän miettii tarkasti, mihin kukin tonttu kuuluu.
– Joskus vaihdan tontun paikkaa, kun tulee sellainen olo, että sen ei ole hyvä olla sillä paikalla, mihin olen sen laittanut, hän hymyilee. Sellaista vaihtoehtoa, että tontut eivät olisi esillä, Taina ei näe.
– Tämä on minun juttuni ja onneksi miehenikin on hyväksynyt sen, että meillä on näitä tonttuja.
Eikä tässä vielä kaikki. Kevään koittaessa Taina ottaa esille puutarhatonttunsa. Niitäkin on paljon.
– Niiden paikka on mökillä. Syksyisin keräilen ne pois ja laitan talvisäilöön.
Tainalla on myös toinen hiukan erikoinen harrastus. Hän maalaa kiviä. Olohuoneesta löytyy omanlaisensa versio tonttuovesta – hieman jytäkämpi malli kiveen maalattuna – ja valoineen päivineen!

Kuvassa: Kaikki eivät keksi maalailla kiviä, mutta Taina toteutti kivitekniikalla myös tonttuoven. Tainalle joulu saapuu tonttujen juhla- airueena ja se luo kivan tunnelman kotiin. Toisaalta niin saapuu kevätkin, mutta puutarhatonttujen muodossa.