Tikkala 100 vuotta

Heikki Helin
SYSMÄ

Tikkalan Nuorisoseura Pyrintö vietti sunnuntaina 100-vuotisjuhliaan. Seurantalo oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Vuodesta 1989 saakka seuraa johtanut Jarmo Heinonen nimitettiin Hermanniksi ja hänen puolisonsa Merja Heinonen Hermanskaksi.
Juhlaohjelma eteni rennosti Tuomo Heikkolan johdattelemana. Tuomo muistutti, ettei 100 vuotta sittenkään ole pitkä aika. Sitä hän perusteli sillä, että hänen isänsä syntyi 100 vuotta sitten.
Valkeavuoren sisarukset Eeva, Marja-Terttu ja Markku sekä Ukulele-soitinryhmä musisoivat.
Jarmo Heinonen käsitteli tervehdyspuheessaan seuran vaiheita ja Ari Herrala laajensi kuvausta koko kylän vaiheisiin.
Tikkalan ”tietopojat” menestyivät 1970-luvun alussa hyvin valtakunnallisissa tietokilpailuissa.  Jarmo Heinonen, Risto Nieminen ja Tuomo Heikkola  kisailivat juhlassa naapuriseurojen ja virkavallan joukkueita vastaan. Virkavaltaa edustivat ministeri, kunnanjohtaja ja Ns:n piirijohtaja. Tietopojat voittivat.

Ministerin kalenteri piti
Tikkalassa on tänä vuonna jännitetty,  mahtuuko Tikkalan juhla kansanedustajasta ministeriksi nousseen Jari Lepän kalenteriin. Huoli oli turhaa ja innokkaana nuorisoseuralaisena tunnettu ministeri tuli juhlaan ja toi Koirakiven nuorisoseurasta terveiset.
-Mikään ei ole niin innostavaa kuin tulla seurantalolle juhlapuhujaksi, aloitti ministeri puheensa.
Puheessaan hän korosti nuorisoseurojen roolia osallisuuden, yhteisöllisyyden ja yhdenvertaisuuden luomisessa.
Koirakiven Nuorisoseuran toiminnassa vuosikymmeniä mukana ollut Leppä korosti nuorisoseuran merkitystä omalle uralleen. Omien sanojensa mukaan hän ei olisi ministerin asemassa ilman toimintaa omassa nuorisoseurassa.

Kylähistoriikin julkistus
Tilaisuudessa julkistettiin Heikki Helinin  laatima historiikki ”Tikkala – Korkea Veisu olemattoman kylän kunniaksi”. Kirjassa on 512 sivua. Siinä on normaalien kyläkirjojen sisällön lisäksi laaja katsaus kylän torppien vapautumiseen ja niiden vaiheisiin nykypäivään asti.

Kuvassa: Seurantalo oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Paikalla oli alun toista sataa juhlijaa.

Lisää kuvia facebookissa