Täysi tupa Kankkulan kaivolla

Mika Sankari
HARTOLA

Torstai-iltana 5. toukokuuta nautiskeltiin Jokirannassa laulukomediasta.

Kankkulan kaivolla kertoi kuvitteellisesta Kankkula-nimisestä maalaispaikkakunnasta, jonka keskuksena on se kuuluisa

Kankkulan kaivo. Kaivo sijaitsee hulppean määritelmän mukaan “luonnonkauniilla paikalla Pajunköyden ja Luikurin välisen valtatien varressa, Lööperin notkossa, täsmälleen jossakin etelän ja pohjoisen rajamailla”.

Sarjaa esitettiin Yleisradiossa 1958-70. Jaksot olivat rakenteeltaan parodioita suorista radiolähetyksistä. Kuunnelman pohjalta tehty musiikkikomedia Kankkulan kaivolla- elokuva vuodelta 1960 keräsi suuren yleisön, mutta murskatuomion kriitikoilta.
Näytelmässä oltiin suuren juhannusjuhlan tunnelmissa.
Suulas kukkakauppias Manta Neulanen (Merja Kuisma) ilmaantui ensimmäisten joukossa paikalle.
-Luikurissa olin kaksi päivää ompelemassa. Tuli kohdattua paha maailma, jossa juorut kulkevat nopsaan, ja ihmissuhdekuviot vaihtuvat tuhkatiheään.

Toisin kuin alkuperäisversiossa, paikalla ei nähty pääroolissa ollutta Tippavaaran vanhaa isäntää. Sen sijaan hänen tilallaan olivat Tippavaaran emäntä ja poika. Isäntä oli kuulemma poissa harrastustensa (lue pontikankeiton) parissa. Isännän tapaan myös emännän jutut kääntyvät äkkiä pontikankeiton puoleen.
“Pitkä matka Tippavaaraan”- käännöslaulun tahdissa poika (Teuvo Oinas) ilmestyi paikalle. -Simaa ilman sitruunaa tahtoo hän.

Suvussa se kulkee…

Kaikkia alkuperäisen Kankkulan kaivon hahmoja ei muutenkaan nähty lavalla.

Kauppias Romppanen kävi hauskuuttamassa jutuillaan ja lauluillaan, toisin kuin alkuperäiskuunnelmassa, jossa hän pysyi taustalla ollen silti alati keskustelun aiheena.

Synnöve Pullo – muotitietoinen liikenainen yritti piipahtaa lyhyesti lavalla.
Yleismies Jantunen- paikallinen keksijä, joka alan asiantuntija, omasi hieman Koskelan Vilhon tapoja.

Huumorin ohella kuunneltiin humppaa esikuvan tapaan.
Trumpia muistuttanut hahmo tuli kertomaan väärennetyistä vaaleista.

Juhannusjuhlien kunniaksi kuunneltiin useampikin juhlapuhe. Juhlat huipentuivat Sexfactor-nimisen laulukilpailun merkeissä.

Tähtiä näkyi useampikin kappale, ja Tippavaaran emännän isänmaallinen puhe säväytti.
Toivo Särki, suursuomalainen tervaskanto säesti kisan osallistujia ja otti lahjakkaimmat hoiviinsa.

Seuraavaksi Jokirannassa esitetään sunnuntaina 29.5. Musikaali Agnes Alexandra – Rakkauden ruusutarha.

Kuvassa: Jokirantaan saapunut yleisö sai nauttia hyväntuulisesta laulukomediasta.