1.
Olipa eilen kumma päivä! Oli melkoinen ruuhka tiellä, joka tulee mäkeä alas Öljymäeltä Jerusalemiin. Vain yksi elukka, aasi, mutta kansaa tien täydeltä. Maassa oksia ja lehtiä, ja kummallisinta; jopa viittoja hiekassa ja pölyssä.
Sen aasin selässä istui mies, jonka jalat viistivät maata. Hiljainen mies. Sitä enemmän ääntä lähti muusta porukasta. ”Hoosianna Davidin Pojalle!” Mitä ihmettä sekin tarkoitti?
2.
Naapurini ovat kummaa väkeä. Aika vanhoja ja vähän höpsähtäneitä. Aikoinaan talossa oli paljon porukkaa happamattoman leivän juhlaa viettämässä. Oli iso lapsilauma ja sukulaisia. Nykyään ei ole enää ketään, mutta kaipa vaimo vanhasta tottumuksesta on touhunnut aamusta iltaan. Taitaa valmistella suurtakin tarjoilua yläkerran saliin, vaikka ketään ei ole tulossa. Mies lähti juuri hakemaan kaivolta vettä. Outoa sekin, sehän olisi naisten hommaa. – Oho, vieraita taitaa sittenkin tulla. Ensin kävi kaksi miestä, ja nyt heitä lappaa iso lauma, toistakymmentä. Mistä ne siihen tupsahtivat? No, kannatti varata leipää ja viiniä.
3.
Pitäisi kieltää yölliset oleskelut täällä Getsemanen puutarhassa. Ties mitä hämäräperäistä porukkaa täällä piileksii puiden keskellä. Minä olin ihan laillisella asialla, koska olen puutarhuri ja minun piti haravoida paikat kuntoon ennen sapattia. Kolme miestä oli täysin väsähtänyt kiven kupeeseen. Kuorsaus raikui. Olivatko juhlineet liikaa? Mutta yksi näkyi olevan polvillaan jonkin matkan päässä. Mikä sitä miesparkaa oikein vaivasi? Jokin hirveä ahdistus se taisi olla. Ihan niin kuin hänen yläpuolellaan olisi näkynyt valoa. Kuu? Mutta eihän nyt ollut kuun aika…
4.
Vaikka oli jo myöhä, täällä ylipapin pihalla oli vielä väkeä lämmittelemässä nuotion äärellä. Oli sotaväkeä ja joutoväkeä, oli meitä palvelijoita. Jaha, joku partio marssi portista sisään. Taisivat retuuttaa jotakin miesparkaa. Ei mutta sehän oli se opettaja sieltä Galileasta. Mitä kummaa? Miksi hän oli täällä vartioituna keskellä yötä? Entä kuka oli tuo uusi tulokas, joka nyt hieroi käsiään tulen lähellä? Hyvänen aika, eikös se ollut yksi tuon opettajan seuraajista?
Sanoin hänelle topakasti: ”Sinä olet tuon vangitun miehen kannattaja!” ”Enkä ole! En ole ikinä nähnytkään häntä!” ”Höpsis”, sanoi joku vieressäni. ”Johan sen kuulee puheestakin! Galilean mongerrusta…” ”Älkää höpöttäkö! Entä jos olenkin galilealainen? En kai silti voi kaikkia meikäläisiä tuntea. Vannon etten…” Lause katkesi kesken. Hän tuijotti jonnekin kauemmas, ja siinä samassa hän syöksyi tiehensä, ulos portista. Olisin voinut vannoa, että hän itki, iso mies. Miksi?”
5.
Minä olen tietenkin roomalainen. En ikinä opi ymmärtämään näitä juutalaisia. Aina vouhottamassa jotakin. Pitikö nytkin aamuvarhaisella hätyyttää Pilatus vuoteestaan tuomitsemaan tätä repaleista veristä miestä? Jonkinlaista kuulustelua Pilatus taitaa tuossa yrittää, mutta tänne asti en erota sanoja. Onko niitä edes? Taitaa olla aika tuloksetonta hommaa. ”Juutalaisten kuningas”. Kapinastako häntä syytetään? Ei hän kyllä kapinan lietsojalta näytä, hyvinkin säyseän oloinen. Barabbas?! Ahaa, Pilatus yrittää käydä kauppaa. Selvästi hän haluaisi säästää tuon rääpäleen ja vapauttaa hänet. Ei voi olla totta! Rahvas haluaa vapaaksi Barabbaan, etsintäkuulutetun kuuluisan roiston. ”Ristiinnaulitse!” Miksi? Vapauta rosvo ja ristiinnaulitse kuningas? Onko tuo rahvas järjiltään?
6.
Tämähän on rutiinia. Tai ainakin sen pitäisi olla. Pitkästyttävää ja inhottavaa istua tässä vartioimassa kärsiviä, jotka taatusti eivät mihinkään karkaa ristiltään. Tuolla keskimmäisellä on ällistyttävän monta saattajaa. No, naisiahan nuo kyllä etupäässä ovatkin, vain yksi nuori parraton juippi. Miten nuo naulitut vielä jaksavat jaaritella ristillä? ”Vielä tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa.” Hourii. ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” No, sitä sopi kyllä kysyä. ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Tuon merkillisempää en ole kuullut. Miksi se kuulostaa niin rauhoittavalta huolimatta tästä karmeudesta?
Pam! Pimeys! Mitä tapahtuu? Apua! Ai niin, eihän roomalainen sotilas voi pelätä. Kylmä vain kalisuttaa hampaita. – Kuollut? Kuollut. Ei tuo vainaja kyllä ollut mikään tavallinen tallaaja, eikä ainakaan rikollinen.
7.
Minä olen siitä outo tapaus, että minulla on koira. Siis ihan oma lemmikkikoira, ja itse minä sitä ulkoilutan. Se on terveellistä. Olin siis ulkona aamuvarhaisella. Sapatin jälkeen koiralla on tavallistakin kovempi kiire ulos. Miten me nyt tänne hautojen lähelle eksyttiin? Eikö tuo ole juuri se Josef Arimatialaisen hauta, johon toissa yönä kuulemma yks kaks haudattiin joku. Ei se Josef ollut, hänet näin eilen ilmielävänä synagogan edustalla. Kukahan…? Millaista huolimattomuutta! Hautaa ei ole suljettu! Vai onko se uudestaan avattu? Kas vain, muitakin on liikkeellä näin aamuvarhaisella. ”Miten ihmeessä me naiset saamme kiven pois haudan suulta?” Aioin huutaa: ”Ei teidän tarvitsekaan. Se on jo poissa”, mutta naiset olivat jo itsekin sen huomanneet. Aran oloisesti he kurkistivat sisään, ja hetken kuluttua he ampaisivat tiehensä kuin noidutut. Olivatko he nähneet aaveen?
Ja nyt ihan yksinäinen nainen. Hyi sentään, tuohan on se Magdalan Maria, josta niin paljon puhutaan. Hän itkee. Mistä puutarhuri tuohon yhtäkkiä putkahti? Maria polvillaan:”Rabbuuni!” Siis mitä? Miksi koirani ei hauku? Se on ihmeen rauhallinen. Ei tuo mies ole puutarhuri… Minä lähden pois.
Seuraavana päivänä kuulin sen. ”Hän on ylösnoussut!” Oppilaat sitä puhuivat. ”Kristus on ylösnoussut!”
Ulla Virkkunen