Seijan hoidossa tulee hyvä olo

Diplomi-kosmetologi Seija Häkkinen valmistui ammattiinsa Etelä-Suomen Kosmetologikoulusta Lahdesta joulukuussa 1993 ja ryhtyi alan yrittäjäksi välittömästi valmistumisensa jälkeen. Itse asiassa viimeisen kipinän Seija sai istuttuaan asiakkaana kosmetologin tuolissa.

–Lapset olivat jo kasvaneet riittävän isoiksi ja yrityksen myötä hankin itselleni ammatin toivomaltani alalta, sanoo Seija.

Hän oli toiminut aiemmin laboranttina eri sairaaloissa, mutta työt olivat tilapäisiä. 90-luvun lama kun esti vakinaisen työpaikan saannin. Opiskelu kosmetologiksi ja yrittäjäksi ryhtyminen olivat helppoja ja mieluisia ratkaisuja. Seija liike Hyvänolon hoitola on sijainnut koko ajan Sysmän Säästöpankin kiinteistössä, aluksi samoissa tiloissa Tiinan Hiuksen kanssa ja viimeiset runsaat viisi vuotta omassa tilassaan.

Sysmässä toimii tällä hetkellä yrittäjinä kolme kosmetologia ja yksi jalkojen hoitaja. Kaikille riittää töitä. Paikkakunnan ikärakenne on muuttunut alan yrittäjille myönteiseksi, sillä vanhukset tarvitsevat entistä enemmän mm. jalkojen hoitoa. Myös kynnys tulla hoitoihin on madaltunut.

–Kynsien leikkaaminen saattaa olla ikäihmiselle ylivoimainen tehtävä. Näkö on heikentynyt, voimat vähentyneet ja nivelet eivät enää taivu, toteaa Seija Häkkinen.

Hyväolon hoitolan tuotepaletti pitää sisällään jalkojen- käsien- ja kasvojen hoitoa. Suurin osa asiakkaista hakee hyvää oloa jalkavaivoihin. Meikkauksia Seija ei tee, vaikka enemmistö asiakkaista onkin naisia. Tähän työhön Sysmästä löytyy onneksi oma yrittäjänsä. Lisäksi hoitolan hyllyilta löytyy ostettavaksi alan tuotteita.

Seija Häkkinen tekee töitä hoitolassaan viitenä päivänä viikossa tilauskirjan sopimusten mukaan. Työ on edelleen hänelle erittäin mieluista, hoitoalan yrityksen perustamisen idea oli näin ollen onnistunut ratkaisu. Seija toteaa, että hänen yrityksensä ei ole niinkään kauneushoitola, vaan hyvää oloa tuova paikka – Hyvänolon hoitola.

Työn ulkopuolella Seija ehtii viikoittain moniin harrastuksiin; kuorolaulua kahdessakin kuorossa, vironkielen opiskelua, lapsenlasten hoitoa ja ulkoilua kahden koiran kanssa.

KP