SB Heinolan C2-juniorit ovat matkalla kohti ylempää jatkosarjaa 

C2-junioreiden kausi jatkui Koronasta huolimatta Hollolassa 10.10.2020 
 

Jari Yli-Talonen

 
Itä-Häme Akatemian C2-yhteisjoukkueessa pelaavat Hartolan, Heinolan, Sysmän ja Mäntyharjun 06-syntyneet pelaajat sekä muutama 07-syntynyt. Viime kaudet BB-88:n joukkueena pelannut ryhmä pelaa tällä kaudella liiton sarjassa SB Heinolan C2- joukkueena.  Akatemia yhteistyö laajeni jälleen tälle kaudelle, kun joukkueeseen tuli mukaan seitsemän MäVin pelaajaa. Joukkue treenaa tiistaisin Sysmässä ja sunnuntaisin Heinolassa. Pääosa pelaajista on mukana myös Talent 06-ryhmässä, joka treenaa keskiviikkoisin Vierumäellä.  Liiton C2-alkusarjassa pelaa Kaakkois-Suomen alueen joukkueita kaikkiaan kahdeksan, joista alkusarjan jälkeen kolme parasta jatkaa ylialueelliseen jatkosarjaan. C2-joukkuetta vastaan asettuivat kauden toisessa turnauksessa 3 joukkuetta eli LaSB, SaiPa ja Voima. Kaikki kolme vastaan tullutta joukkuetta osallistuivat SM-karsintoihin ja pari joukkuetta pääsi jatkokierroksillekin saakka, mutta eivät aivan SM-sarjaan saakka. SB Heinolan yhteisjoukkueeseen oli tällä kertaa saatu mukaan haastamaan SM-karsintoihin osallistuneet joukkueeet 20 eri kenttäpelaajaan ja 2 maalivahdin voimin.  Koronatilanteen vuoksi Sudet valitettavasti ilmoitti, ettei heidän joukkue voi osallistua enää loppuvuoden aikana mihinkään turnauksiin. 
  
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui tuttu paikallisvastus LaSB jr. SB Heinola puolusti alusta saakka tarkasti ja hyökkäsi vastahyökkäyksillä. SB Heinola pelasi kuitenkin alusta saakka takaa-ajajan asemassa, sillä tällä kertaa pallollisessa pelissä LaSB oli selkeästi parempi. Maalivahdit molemmissa päissä pitivät torjunnoillaan pelin vähämaalisena ja SB Heinolan peli parani koko ajan loppua kohden. Tällä kertaa LaSB oli kuitenkin niukasti 3-2 parempi. 
 
Tunnin tauon jälkeen vastaan asettui SaiPa. SB Heinola vei peliä alusta saakka ja maalinteko onnistui runsaista maalintekopaikoista nautiskellen. Ketjuvaihdoksista huolimatta ottelu voitettiin selvästi 7-2. Tämän jälkeen oli ohjelmassa peräti 4 tunnin tauko, joka oli koitua joukkueen kohtaloksi. Kolmannessa ottelussa vastaan asettui Voima ja tästä pelistä tuli tuskien taival. Pitkä pelitauko tuntui jaloissa ja oma peli ei lähtenyt millään käyntiin. Vastustaja siirtyi jo 3-1 johtoon ja tilanne näytti erittäin tukalalta. SB Heinola tiivisti pelinsä kahteen ketjuun ja aloitti kolmannessa erässä raivokkaan takaa-ajon, joka palkittiin lopulta 4-3 voitolla. Kyseessä oli kauden vaikein voitettu ottelu, jonka lopputulos takasi SB Heinolalle jatkopaikan ylemmässä jatkosarjassa. SB Heinola on nyt sarjakärjessä LaSBin kanssa tasapistein 8 pisteellä. 
 
Tällä tietoa Sudet jättivät alkusarjan kesken koronarajoituksista johtuen, joten voi olla ettei joukkue pääse Susia vastaan enää syksyn aikana pelaamaan. 
  
SB Heinolan joukkueen maalivahteina pelasivat Niko Kinnunen ja Oskari Ainiala
Tehokkaimpina pelatuissa kolmessa pelatussa pelissä olivat tällä kertaa: Simo Kortelainen 2+0, Onni Nurminen 2+2, Veeti Yli-Talonen 3+1 ja Riku Liikola 3+2. 
  
Kauden viimeisessä alkusarjan C2-turnauksessa Mikkelissä su 25.10.2020 vastaan asettuu KaPa/Hatsina, mikäli Koronarajoitukset eivät tätä estä.