Saunalautan neitsytmatka

Helena Mäkinen
SYSMÄ

Viime lauantain aurinkoinen tunnelma Majutveden rannassa ja Rantaterassilla houkutteli väkeä tutustumaan saunalauttaan. Venesataman laiturilta kuului kesäistä hanurimusiikkia. Annika Sinor kertoi liikkuvan saunan syntyprosessista.
– Meidän yrityksemme Sysmän Viherrakennus on ensi vuonna toiminut 10 vuotta. Halusimme kehittää jotain uutta. Päijätsalossa meillä on neljä vuokrattavaa mökkiä. Tuli idea, että rakentaisimme saunalautan. Nyt se on valmis. Rakensimme sen itse alusta loppuun. Saimme apua rakentamisessa Huolto- ja Asennuspalvelu Rajavuorelta ja virolaiselta Castanea Oy:ltä. Kaikenlaisissa paperi-, ohjekirja- piirustus- ja lupa-asioissa meitä auttoi Jouni Koskisen E-Engineering Oy.
– Nyt pystymme valmistamaan saunalauttaa asiakkaille. Ideana on, että lauttaa pystyy siirtämään paikasta toiseen eikä sen siirtämiseen tarvita erikoiskuljetusta; nosturi ja lava-auto riittävät. Lautta on yllättävän vakaa, se on suunniteltu niin, ettei se heilu aallokossakaan. Sähkö saadaan aurinkopaneeleista.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Järvinen leikkasi lautan kuistille viritetyn punaisen nauhan.
– Tervetuloa myös kunnan puolesta! Sysmä on sijoittanut kunnassa infraan. Tämä lautta on hyvä esimerkki siitä, että yritykset ovat ryhtyneet laajentamaan palvelutarjontaansa. Se merkitsee lisää työtä ja elinvoimaa kuntaan. Lauttaa voi vuokrata tai tilata valmistajilta oman.
– Tätä esikoista on synnytetty 2 vuotta, siksi sillä on sama nimi kuin Sinorien esikoisella. Onnea ja menestystä M/S Jaanalle! Toivotaan jatkoa myös perinteisille kesäsäille!
Lautta teki monia kierroksia Majutvedellä, moni halusi tutustua M/S Jaanaan lähemmin.