Satumainen jouluvaellus

Helena Mäkinen
HARTOLA

Luminen metsä, sadat tuikkivat lyhdyt ja kaunis joenrantamaisema kutsuivat hartolalaisia jouluvaellukselle viime perjantai-iltana. Isot ja pienet lähtivät joukolla kulkemaan valkeaan metsään ja nauttivat täysin siemauksin. Kulkutie oli aurattu ja naperoita oli hyvä vetää pulkassa. Vaeltajat olivat hyvällä tuulella ja ihastelivat asetelmia.
Reitin varrelta löytyi monenlaisia yllätyksiä ja syötävää, siitä pitivät huolen järjestäjät. Jo perinteeksi muodostunut jouluvaellus on palapeli, jonka rakentajina häärii toistakymmentä järjestöä, yrityksiä ja seurakunta. Hartolan Palokunta, Latu, Itä-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys, Martat, Maa- ja kotitalousnaiset, Lions Club ja kaikki muut olivat mukana ja työskentelivät omilla paikoillaan reitin varrella.
Vaelluksen aikana pääsi laulamaan joululauluja nuotion ääressä, kirjoittamaan joulukortin tuntemattomalle, napostelemaan karkkeja, syömään makkaraa, tapaamaan Joulupukkia ja pikkutonttuja.
Osallistujia oli varmaan lähes 300, mutta jos on joskus ollut mukana vaeltamassa, ei takuulla jätä seuraavaa kertaa väliin. Joen solina, joulumusiikki, lyhdyt ja valkea lumi puiden oksilla ovat vastustamaton yhdistelmä!
Mieleen jäi hiljainen, jouluinen olo.

Kuvassa: Iloisia jouluvaeltajia. Kuva Jarmo Kiiski.