Rehtori Sinervo painottaa yhteispeliä

Ilkka Hörkkö
SYSMÄ

Uusi Sysmän Yhteiskoulun rakennus luovutettiin käyttöön perjantaina 5.8. Työt pysyivät aikataulussa haasteista huolimatta. Alkuviikon opettajat ja henkilökunta ovat olleet valmistelemassa koulutyön alkua ja oppilaat aloittivat uuden lukuvuoden 10.8.
Muutto tapahtui kesän aikana ja sen suoritti muuttopalvelu Niemi. Rehtori Simo Sinervon mukaan kokemus oli myönteinen.

-Muutto sujui hyvin, siitä on annettava erityiskiitos apulaisjohtaja Tuula Vuoriselle ja tietenkin tekninen johtaja Martelinille. Niemi hoiteli kaiken tyylikkäästi ja kohtuukustannuksin. Tavarat ovat sisällä ja nyt niille etsitään omia paikkoja, Sinervo totesi maanantaina upouusissa tiloissa.

-Innostuneita ollaan. Nyt on hyvät mahdollisuudet tehdä hyvällä tavalla uutta suomalaista perusopetusta. Arkkitehtuuri mahdollistaa perinteisen luokkaopetuksen, mutta iso aulatila opinportaineen mahdollistaa muutakin. Ovia tullaan pitämään auki mahdollisimman paljon, myös liikuntasaliin saakka. Näin saadaan yksi, iso tila.

Rakennus on uusi, mutta opettajakunta jatkaa melko pitkälle entisin voimin. Sinervo kertoi, että uusia talossa ovat Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg ja Nuoramoisista siirtynyt Mikko Ojala luokanopetuksessa, Johanna Viitanen lukion äidinkielessä ja kirjallisuudessa ja Tuuli Koski (kemia, fysiikka, matematiikka). Nuoramoisten kouluun jäävät vielä luokat 0.–4. Sinervon hoitaessa myös sen lakisääteiset hallinnolliset tehtävät.

Koulun uusissa tiloissa voidaan myös siirtyä uusiin käytäntöihin. Kuten useimmissa uusissa kouluissa, ulkokengissä ei liikuta sisällä.

-Käytännössä ulkojalkineilla ei koulussa kuljeta, opettajilla ja oppilailla on sisäkengät ja vierailijoille tarjotaan kenkäsuojat.
-Yhteispeliä vaaditaan, se on iso tavoite. Liikuntatunnit on järjestetty samanaikaisesti 8. ja 9. luokilla. Isossa ryhmässä on 51 oppilasta ja kolme opettajaa. Ajatus on, että pystytään hakemaan myös tasoryhmittelyä. Vastaavanlainen isompi liikuntaryhmä on myös 5. ja 6. luokilla sekä lukion 1. ja 2. luokilla. Opettajille varataan oma, kaikille yhteinen yhteissuunnitteluaika. Myös oppilaiden aktiivinen välituntitekeminen on tavoitteena, Sinervo kertoi.

Keskiviikkona alkoi työ uudessa koulussa. Koulun saattoliikennepaikka on koulun kohdalla Leppäkorventiellä. Parkkipaikat koulun takana odottavat vielä asfaltointia.