Puu taipuu moneksi

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Toivo ja Kaija Suojoki perustivat Puutavaraliikkeen Sysmään vuonna 1988. Yrityksen työt olivat enimmäkseen sahausta ja höyläystä – mökkirakentaminen oli tuolloin vilkasta ja mökit tehtiin tai teetettiin pitkästä tavarasta.
Antti Saarinen kouluttautui puualan artesaaniksi ja aloitti yrittäjänä Sysmässä, Suojoen Puutavaraliikkeessä 2007.
Antti kävi tietysti heti kiinni Suojoen yrityksen toimintaan, mikä oli aluksi enimmäkseen sahaustoimintaa. Pikkuhiljaa Suojoen Puutavaraliikkeen tuotantoon tuli muutoksia ja yritystoiminta muuttui pitkälti kausiluonteiseksi. Kesällä puutavaran menekki on voimakkainta, syksymmällä puusepän työt lisääntyvät. Kevättalvella mökkiläiset tekevät hankintapäätöksiä tulevaa kesää varten. Mökki- ja kalusterakentamisessa puu on edelleen kaikesta kysytyin materiaali – ykkösmateriaali näyttävyyden lisäksi myös terveyssyistä. Sitä todistaa myös tilauskanta.
–Tuleva talvi on jo lähes buukattu täyteen ensi kesän töistä, toteaa Saarinen.
Mitä kaikkia tuotteita Antin verstaasta lähteekään maailmalle (välille Oulu-Dubai)!
–Ruokapöytiä, joista pisimmät ovat olleet kuusimetrisiä, penkkejä, kirja- ja viinikaappeja, sänkyjä, loimu- ja leikkuulautoja ja mainittakoon vielä se pienin tilaustyö – mehiläispöntön ilmansäätö-osa!
Puusepäntyöt ovatkin Antin mielitöitä. Kalusteet ovat perinteisesti kodin keskipisteet ja niitä Antti tekeekin mielellään. Monet huonekalut syntyvät vanhoista materiaaleista, joilla on jo oma historia takanaan. Esimerkiksi vanhoista lattialaudoista tehty pöytä viehättää tekijääkin materiaalin tarinan jatkuvuuden takia.
Antti Saarinen kehittää uusia tuotteita jatkuvasti.
–Osa noista uusista tuotteista tullee olemaan kooltaan pieniä, sellaisia joita voi tilata helposti verkkokaupasta.
Näitä pieniä ja haluttuja tuotteita ovat edelleen ne kalojen loimulaudat ja leikkuulaudat, joita Antti valmistaa omien mallien lisäksi asiakkaiden toivomusten mukaan.