Petankkia Hartolassa

Huomattavan ruskeita sääriä, epäsuomalaisia hattuja ja paljon naurua. Heti ensivilkaisulla huomaa, että tässä petankkiturnauksessa on jotain erilaista.

Olemme hartolalaisella soramontulla, jonne on vuodesta 2001 alkaen kokoontunut pelaamaan petankkia joukko espanjansuomalaisia – sekä muutama hartolalainen. Nyt on siis menossa järjestyksessään 15. turnaus.

Ruskettuneet hipiät selittyvät siis sillä, että valtaosa pelaajista on viettänyt talven Espanjan auringossa ja tullut nauttimaan Suomen kesästä muutamaksi kuukaudeksi.

Yksi heistä on kilpailuun osallistuva, kouvolalainen Ossi Kurvi. Hän muutti eläkkeelle jäätyään Espanjan Fuengirolaan, jossa hän alkoi pelata petankkia. Espanjassa petankki on suosittu peli. Avoimia harjoituksia järjestetään kentillä useasti viikossa ja niissä tapaa muita samanhenkisiä ihmisiä.

–Petankissa parasta on se, että tämä on sosiaalinen laji, Kurvi sanoo.

Hänelle Hartolan kilpailu on alkupala ennen Hyvinkäällä järjestettäviä petankin SM-kisoja.

Kuulat tömähtelevät hiekkaan ja kannustushuudot raikuvat. Kilpakentän laidalla myhäilee Martta Rantanen. Hän perusti Hartolan turnauksen miehensä kanssa ja on 83-vuotiaana yhä mukana toiminnassa.

–Alkuvuosina turnaukseen osallistui jopa 70 pelaajaa ja turnaus kesti kolme päivää. Nyt joukko on harventunut, kun ihmisiä on kuollut, Rantanen kertoo.

Rantanen on koonnut kilpailuista otetut kuvat, tulokset ja lehtileikkeet huolellisesti muovikansiin. Kilpailu on muodostunut monelle perinteeksi: Espanjassa vietetyn talven jälkeen tullaan nauttimaan Suomen kesästä, ja sopivasti keskellä kesää on Hartolan petankkikisa.

Se onnekas joukko, joka viettää kesänsä Hartolassa tai asuu siellä, pääsee pelaamaan peliä myös harjoitusmielessä. Petankkikerho kokoontuu soramontulla muutama kerran viikossa.

AO-O