Palkittu Tähtiyrittäjä

Kyösti Piippo
HARTOLA

Linnanrouva ja yrittäjä Päivi Koskela ja hänen yrityksensä Linna Hotelli palkittiin tähtiyrittäjä -statuksella tämänvuotisten matkamessujen yhteydessä. Visit Finland Relax -luokassa oli kisassa mukana 250 yrittäjää, joista 25:lle myönnettiin tämä arvostettu status.
Päivi Koskelalla on takanaan 21 vuotta kestänyt ravintolan johtajan ura Vierumäellä.
–Aloitimme aikanaan aika pienesti, mutta vuosien saatossa työnkuva muuttui ja Vierumäen toiminta laajeni nopeasti. Työkavereina ja toiminnan vilkastumisen takana häärivät muun muassa herrat Tapani Ilkka ja Pekka Vasala.
Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut alkuunsa Päiville ihan ensimmäinen ajatus, visio kirkastui kuitenkin yllättävän nopeasti.
–Linna Hotelli oli minun kokoiseni hiomaton timantti ja Vierumäeltä saatu oppi oli vahva taustatuki. Kun tuohon vielä lisätään vahva itsetunto, niin yrittäjäksi ryhtyminen Hartolassa oli lopulta nopea ja helppo päätös.
Pari ensimmäistä vuotta meni yrityksen ulkoiseen kunnostamiseen, kaikki pinnat ja tilat käytiin läpi. Samalla pikkuhiljaa rakentui ohessa myös yrityksen tuote.
Kuusi vuotta on kulunut. Päivi Koskela kokee onnistuneensa, vaikka kuusi vuotta ei ole mikään pitkä aika tunnetun brändin rakentamiseksi.
Osoitus onnistumisesta tuli viimeistään pari viikkoa sitten, kun Visit Finland valitsi Linna Hotellin tähtituotteeksi. ”10 Best and Typical Finnish Ways to Relax” teemalla Päivi rakensi Linnan tuotteen ydinsisällöksi meille tuttuja, mutta kaikille tärkeitä asioita: sauna, luonto, hiljaisuus, vesi, elävä tuli, maukkaat juomat, rauha, ruoka, liikunta, lukeminen…listaa olisi helppo jatkaa eteenkinpäin.
Tähtituote -status avaa Visit Finland -hankkeen kautta aivan uusia ulottuvuuksia kansanvälisille markkinoille. Linnanrouva kaipaa tuotepaketteihin naapuriapua nykyistä enemmän.
–Minulle on tämän prosessin aikana valjennut, että tarvitsemme koko maakunnan kattavia kiertomatkatuotteita, joiden rakentelussa ja markkinoinnissa Lahti Region olisi tärkeässä roolissa. Sysmän ja Hartolan laadukkailla palveluilla saisi aikaan 5 – 6 päivää kestävän mahtavan matkailutuotteen, visioi Päivi Koskela.
Päivi Koskela on onnellinen ja otettu viimeisen vuodenkierron aikana saamistaan; ensin tuli henkilökohtainen muistaminen markkinamestarin valinnan myötä, sitten koko Linna Hotellin henkilökuntaakin koskeva valinta Hartolan Vuoden yrittäjäksi ja nyt viimemmäksi yrityksen tuotteen valinta tähtituotteeksi.