Paikkakunnan patikkareittejä

Ruska on kohta upeimmillaan ja kuulaat syyspäivät houkuttelevat ulkoilemaan. Aina ei tarvitse lähteä Lappiin asti päästäkseen irti arjesta ja nähdäkseen upeita maisemia.
Lähilehti kokosi vinkkejä kotiseutumme hienoista patikkareiteistä.  

Hartolan harjureitti

Hartolan harjureitti on yksi tämän seudun upeimmista ulkoilukohteista. Korkeimmalla harjulla rinne viettää niin jyrkästi alas, että rotkon pohjalla kasvavien jättikuusten latvoja ei näe. Polku kulkee harjun laella, jossa rotkoa voi ihailla levollisin mielin. Elämystä täydentävät satumainen kuusikko ja puiden oksilla roikkuvat jättimäiset naavatupsut.

Rotkon pohjalla on pieni lampi, jonka reunat kasvavat paksua vihreää sammalta. Nelostien äänet eivät kuulu lammen rantaan ja siellä voi todella kuvitella olevansa erämaassa.

Harjureitti kulkee Rusista Hartolaan. Reitillä on opasteita, mutta osa niistä on kadonnut ja reitti on paikoin hieman umpeenkasvanut.

Kenelle? Polkujuoksusta tai patikoinnista innostuneelle reitti on todellinen helmi. Lapsiperheelle Rajakankaantien seutu on hyvä kohde, koska siellä polku on selkeä ja maisemat ovat hienot.

Miten sinne löytää? Upeimman harjun rotkoineen ja erälampineen löytää helpoiten, kun kääntyy Nelostieltä Rajakankaantielle. Rajakankaantietä tulee ajaa vajaa kilometri, kunnes oikealla on Hartolaan johtava opastekyltti. Korkea harju ja erämaalampi löytyvät, kun seuraa polkua muutaman sata metriä.

Kammiovuori

Sysmän Vintturissa sijaitseva Kammiovuori on klassikko. Neljän kilometrin mittainen reitti on selkeästi merkitty. Polku on hyväkuntoinen, mutta paikoin kivinen.

Kammiovuoren laelta avautuvat upeat maisemat Päijänteen vaaramaisemiin. Vielä parkkipaikalla ei ikinä uskoisi, kuinka jylhät maisemat voivat olla. Kammiovuorelta johtaa polku myös Purnuvuoreen, mutta reittiä ei ole merkitty.

Kenelle? Lapin maisemia arvostavalle kotiseutumatkailijalle ja kuntoilijalle. Kammiovuorelle nousuun vaaditaan kohtalaista kuntoa, koska korkeuseroa kertyy. Matkaa varten kannattaa varata lenkkarit tai vaelluskengät. Näköalapaikalla olisi hienoa syödä eväitä. Jos lenkille lähtee kuntoilumielessä, paras valinta on suunnistuskengät.

Miten sinne löytää? Kammiovuorelle on hyvät opasteet Sysmän ja Luhangan väliseltä maantieltä.

Holmanmäki

Hartolan Holmanmäessä on luonnonsuojelualue, jossa sijaitsevalla Kalliojärvellä on harvinainen kalasääksen pesä. Pesän lähelle ei saa mennä, jotta lintu ei häiriinny.

Holmanmäessä metsä on ikivanhaa. Lyhyen kävelyn aikana näkee metsäpaloissa karrelle palaneita tervaskantoja ja koivujen kyljissä kasvavia jättipahkoja. Metsästä löytyy myös valtion suojelema vanha mänty.

Kenelle? Luonnonystävälle. Holmanmäessä luonnon ihmeitä voi ihailla pienelläkin alueella.

Miten sinne löytää? Vuorenkyläntieltä käännytään Kalliojärventielle, jota ajetaan muutama kilometri. Holmanmäki löytyy, kun maasto alkaa kohota. Luonnonsuojelualueen kyltit näkyvät tielle.  AO-O