Pääkirjoitus vko 39 2019

Pauli Leimio
SYSMÄ, HARTOLA

Monet Lähilehden lukijat ovat seuranneet sydän kylmänä tietoja paikallislehden taloudellisista ongelmista. Keväällä tehty päätös julkaista joka toinen numero digitaalisessa muodossa ei ole tuonut toivottua ratkaisua. Päinvastoin paperiversio on osoittautunut niin ilmoittajien kuin lukijoidenkin suosikiksi. Niinpä kustantaja on esittänyt kaikille avoimen pyynnön maksaa korotetun tilausmaksun, jotta entiseen toimintamalliin voitaisiin palata ja paperinen lehti ilmestyisi joka viikko.
Paikallislehden loppuminen olisi uusi valtava pettymys. Tuoreessa muistissa on lähes sata vuotta ilahduttaneen Sysmän Kirjakaupan toiminnan loppuminen tammikuun lopussa. Se oli suuri henkinen isku niin itse pitäjän kuin myös Itä-Hämeen kulttuuri-ilmastolle. Sysmän profiloituminen Suomen ainoaksi Kirjakyläksi 22 vuotta sitten on ollut onnistunut veto, sillä se on tuonut kunnan kaipaamaa erottuvuutta paikkakuntaa markkinoitaessa. Sysmän ehdoton vahvuus on ollutkin sen paikalliskulttuurin monipuolisuus ja elinvoima.
Kirjakaupan katoamisesta keskusteltaessa on kuitenkin tärkeää todeta myös myönteinen uutinen, sillä yrittäjät ovat ojentaneet auttavan kätensä. Kesästä alkaen kuudessa toimipisteessä on oma kirjahylly esitellyt Kirjakylän kirjoja. Yritykset ovat K-Supermarket Suvituuli, Markkala, Neste Oil Sysmä, K-Rauta Aittamaa, Leirintäalueen kahvio ja Pinxinmäki. Lisäksi myös Koriste- ja Käsityökauppa myy kirjoja. Nämä yrittäjät ansaitsevat kirjojen ystävien vilpittömän kiitoksen positiivisesta asenteestaan.
Toisen instituution, Lähilehden, mahdollisen menetyksen merkitystä ei voi aliarvioida, sen tajuaa jokainen ajatteleva ihminen. Sujuva paikallinen tiedonvälitys, oma media sekä itähämäläisen identiteetin luominen ja vahvistaminen ovat arvoja, joiden puolesta kannattaa taistella. Siksi juuri nyt on oikea aika miettiä, miten juuri sinä voit vaikuttaa Sysmän ja myös Hartolan henkiseen kehittymiseen ja viihtyvyyden lisäämiseen. Tilaamalla Lähilehden asetat asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Eikä päätös rasita kukkaroakaan paljon, kun vertailukohdaksi otetaan aiheen kokonaishyöty elävälle yhteiskunnalle.