Oskarin Irwin -näyttely

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Oskar Rajavuoren yksi idoli iskelmämusiikin puolella – ehkä vähän yllättäen – on Irwin Goodman. Mikä Irwinissä viehättää?
–Hän sanoo lauluissaan asiat suoraan, uskaltaa puuttua epäkohtiin ja arvostelee tosi rehellisesti yhteiskuntaa ja valtiovaltaa huonoista päätöksistä. Menneiden vuosien musiikki ja kiinnostava ihminen on hyvä kokonaisuus. Minä otan asioihin kantaa Irwinin kautta.
Oskar kertoo tarinoitaan Irwinistä, samalla kun hän pystyttää kirjastoon näyttelyä Irwin Goodmanista. Näyttely on yleisön nähtävillä kirjaston toisessa kerroksessa ainakin kolmen viikon ajan.
Oskar nosti tuossa esille Irwinin teksteissään kantaaottavana laulajana.
–Mies oli myös hyvä muusikko, hänellä oli aina hyvät orkesterit keikoilla ja musiikki on myös mukaansatempaisevaa.
Yläkerran vitriini täyttyi pikkuhiljaa Irwin -tuotannosta: levyjä ja levyjen kansia, kirjoja, julisteita ja myös laulajan tavaramerkiksi muodostunut nahkalätsä (ei tosin Irwinin oma). Levyt ovat löytyneet musiikkidivareista ja levykaupoista.
Oskar Rajavuori oli huomannut aiemmin levynäyttelyn kirjastossa ja sai samalla idean oman näyttelyn pystyttämisestä.
–Toivottavasti joku nuori saa tästä näyttelystä edelleen idean oman näyttelyn pystyttämisestä. Täällä kirjastossa otetaan tällaiset ideat hyvin vastaan.
Oskar kertoo kuuntelevansa paljon musiikkia. Musiikkimaku ei ole ihan tavanomainen.
–Kalle Päätalo -yhtye, Stig, mutta toisaalta myös Justeeri ja Reino Helismaa!
Oskarin mukaan kotona kaikki kuuntelevat paljon musiikkia ja tietysti siellä soi usein Irwin Goodman.
–Isä tykkää Olavi Virrasta ja se on minunkin mielestä ihan kelpo musiikkia.

Kuvassa: Oskar on Irwin Goodman -fani.