Omatoimisesti vaihtoon Hartolaan

Ulkomaille muutto ja vaihto-opiskelu ei vaadi aina toteutuakseen suurta organisaatiota ja papereiden lähettelyä. Näin on ainakin ranskalaisen Amy-Casilda Bartolin kohdalla. Kun hän viime joulukuussa vieraili luokkansa kanssa Joutsassa ja tutustui paikalliseen lukioon, hänellä välähti: tänne täytyy päästä asumaan.

Tarvittiin vain muutama keskustelu oman opettajan ja Joutsan lukion opon kanssa. Majapaikan lupasi lukiossa opiskeleva, Hartolan Leppäkoskella asuva Julia Hallberg.

Ja niin asia oli sillä selvä. Toukokuussa hän aloitti opinnot Joutsan lukiossa.

-Opiskelu on ollut tosi kivaa. Suomessa opettajien kanssa on helppo keskustella, koska he ovat samalla tasolla opiskelijoiden kanssa. Ranskassa opettajat ovat ylempänä, eikä heihin saa niin hyvin kontaktia, Bartoli kertoo.

Tunneilla muiden opiskelijoiden ja opettajan apu on korvaamatonta. Opetus on nimittäin suomeksi.

Se ei kuitenkaan haittaa Bartolia, koska hän rakastaa suomen kieltä. Ranskassa hän on jopa opiskellut suomea kahden kurssin verran.

Leppäkoskella Bartoli sai oman huoneen. Aika on kulunut kuin siivillä: Bartoli ja Hallberg viihtyvät keskenään, vaikka ei olisi mitään erityistä ohjelmaa. Kuunnellaan musiikkia, jutellaan, nauretaan.

Yksi Suomen reissun kohokohdista oli, kun Bartoli pääsi rantasaunaan ja hyppäsi laiturilta kylmään veteen.

Seuraavat seikkailut odottavat pian kotimaassa Ranskassa. Sen jälkeen kun suvivirsi on laulettu, Bartoli ja Hallberg hyppäävät yhdessä lentokoneeseen ja suuntaavat kohti Pariisia. Sitten on Hallbergin vuoro tutustua uuteen kulttuuriin: hän asuu kesäkuun Bartolin perheen luona Ranskan maaseudulla, vanhan linnan pihapiirissä. AO-O