MO.UR.HA. -tapahtuma

Mika Sankari
HARTOLA

-On hienoa, että tämänkaltaisia tapahtumia järjestetään tällaisena muuten kovin hiljaisena ajankohtana talven tuloa odotellessa ennen kiivaimman pikkujoulukauden alkua. Tämäntyyppisiä mietteitä kuuli monelta kävijältä Hartolan namikalaisten, Jari-Pekan, Rakennusliike Tauno Hildenin ja kunnan yhteistyössä organisoimassa, koko perheelle suunnatussa tilaisuudessa lauantaina 16.11. keskipäivän pikkupakkasen aikaan. Viimeksi vastaavanlainen tapahtuma järjestettiin vanhan yläasteen pihalla pari vuotta sitten. Tänä vuonna paikalle saatiin Tauno Hildenin ja kumppaneiden houkuttelemina viitisenkymmentä näytteilleasettajaa Hartolasta ja lähikunnista.
Jari-Pekan rekkaparkki rajattiin muutaman tunnin ajaksi kompaktiksi näyttelyalueeksi ja tien toisella puolella pellolla järjestettiin muutama näytösajo crossipyörillä. Lähipäivien sateet eivät onneksi olleet onnistuneet muuttamaan sitä mutavelliksi. Nuorimmat osanottajat pysyivät hyvin isompien kyydissä ja pahemmilta kommelluksilta vältyttiin muutamissa yhteislähdöissäkin. Kesäisin lampaiden valtaamalla pellolla oli näytösten ohella esillä pari metsätyökonettakin.
Pasi Pesonen antoi rekkaparkin puolella runsaslukuiselle yleisölle tukkirekan lastausnäytöksen. Isoa kuljetuskalustoa oli nähtävillä Pesosten lisäksi Hynnisiltä, Erämieheltä ja Haikalta. Näiden jättiläisten vieressä Ari Kääriäisen kelpasi esitellä omaa, vuokrattavaa läskipyöräkalustoaan. Yhteistyössä namikalaisten kanssa järjestetyn puffetin tuotto menee lyhentämättömänä vitosluokkalaisten hyväksi.
Yleisö pääsi myös ihastelemaan mm. eri aikakausien ralliautoja eri luokista, monenlaisia moottoripyöriä ja -kelkkoja alueen kisakuskeilta sekä karting-autoa. Osa kalustosta oli myynnissä kiinnostuneille. Liikenneturvan pisteellä oli mahdollisuus kokeilla itsensä haastamista ja kehittyä entistäkin paremmaksi kuskiksi. Ensihoidon ja palokunnan pisteellä oli tilaisuus kysellä henkilökunnalta ja miettiä, sopisiko tämänkaltainen työ tai sen opiskelu itselle.
Ja kun Suomessa ollaan, yleisöllä oli mahdollisuus mennä hetkeksi kylmältä ja hennolta lumisateelta suojaan sympaattiseen, puusaunaksi muutettuun pikkuautoon. Hyvähenkinen tapahtuma kaiken kaikkiaan.