Meijerille matkailukeskus

Mika Sankari
SYSMÄ

Kauppa Osuuskunta Tuottajain Maidon kanssa sinetöitiin tiistaina 1. kesäkuuta, jolloin Jukka ja Mia Tommola ostivat meijerin alueen. Jos matkailullinen kehityshanke sujuu suunnitellusti, päästään alueen monipuolisista palveluista nauttimaan viiden vuoden kuluttua. Hankkeen myötä leirintäalueen ympärivuotinen käyttöaste kasvaa. Sen tarkoituksena on saneerata rakennuksiin tasokas matkailukeskus.


Hanketta varten on perustettu Sysmän Meijerinranta Oy, jonka toimitusjohtajana Mia toimii.
Sysmän osuusmeijerillä on komea historia. Sen toiminta alkoi vuonna 1906 ja päättyi v. 1992 Tuottajain Maitoon fuusioitumisen myötä. Se oli kukoistaessaan paikkakunnan suurimpia työllistäjiä.
-Tuottajain Maidon puolesta on oltu iloisia, että lähdemme Mian kanssa luomaan alueelle uutta, historiaa kunnioittavaa käyttöä. Vaalimme perinteitä saneerauksia suunnitellessamme. Varsinainen meijeri ja asuinrakennus on tehty aikanaan erittäin hyvin, alkuperäiset rakenteet ovat säilyneet hienosti. Myös tontti on erittäin upea sisältäen hienon niemenkärjen Majutvedelle, Jukka Tommola kertoo.


Meijerirakennus on osittain suojeltu, joten muutostyöt vaativat Museoviraston hyväksynnän, sillä siellä on tallessa paljon kulttuurihistoriallisesti arvokasta esineistöä.
Kauppaan kuuluu myös urheilukentälle johtavan tien varrella oleva ns. muinaismuistoalue, jonka ympärille on suunniteltu Museoviraston kanssa leirintäalueen laajennusta, mikäli juhannuksen aikaan tehtävät koekaivaukset sen mahdollistavat. Osin tuo alue aidattaisiin esimerkiksi lampaita varten.


Karavaanareille on tulossa lisää kymmeniä paikkoja, sillä vuosittainen matkailijamäärien kasvu on ollut hurjaa.
-Hanke vaatii ns. luovaa hulluutta ja tiedämme, että erilaisia ongelmia on luvassa. Uskalsimme kuitenkin lähteä isoon projektiin, koska olemme kokeneet, että Sysmän kunnan päättäjät ja kuntalaiset ovat vuosien saatossa mahdollistaneet matkailuliiketoiminnan kehittämistä ja omalta osaltamme haluamme viedä visiota eteenpäin.


Sysmäläiset rakennusalan yrittäjät ovat osallistuneet hankkeen suunnitteluun ja venyneet kiireidensä keskellä selvittelemään ja korjaamaan monia ongelmia.
Osa tulevista palveluista tuotetaan itse, mutta matkailukeskus mahdollistaa myös muille toimijoille loistavan ympäristön menestyä. Alueella toimivat yritykset jatkavat toimintaansa normaalisti.
-Jos jollakulla herää alueen kehittämiseen ideoita, kiinnostusta tulla vuokralaiseksi tai muuten hankkeeseen mukaan, niin meihin voi olla ilman muuta yhteydessä, Tommolat kertovat.

Kuvassa: Jukka ja Mia Tommola ostivat meijerin alueen ja kehittävät siitä nyt matkailukeskusta.

Vuosien saatossa rakennetut Meijerin lisärakennukset on tarkoitus purkaa ja saada esiin myös Majutveden puolelta upea vanha julkisivu, joka on onneksi säilynyt. Kuva Heikki Helin.
Kuva Heikki Helin.
Kuva Heikki Helin.