Maastopyöräilyllä on nostetta

Kaisa Vigman
HARTOLA, SYSMÄ

Kuningaskunnan elämyskonseptit ja Sysmän kunta järjestivät torstaina 1.11. Hartolan Jokirannassa työpajan, jonka aiheena oli ”Pyörämatkailun tuotteistaminen”. Pyörämatkailusta oli puhumassa ja esitelmöimässä Ellare Outdoorsin Pirjo Räsänen, joka itse on intohimoinen pyörämatkailija.
– Pyörämatkailubisnes on isompaa ja laajempaa Euroopassa kuin esimerkiksi risteilybisnes, Räsänen kertoi.
– Sen suosio on suorastaan räjähtänyt.
– Suomessa maastopyöräilyn harrastajien määrä on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana jo yli sataantuhanteen harrastajaan, mutta sitä potentiaalia ei ole osattu hyödyntää matkailullisesti, kertoi Räsänen.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että reittejä on kyllä tehty, mutta niiden ympäriltä puuttuu olennaisia palveluita, kuten esimerkiksi majoitus- ja ruokapalvelut. Voi olla jopa niinkin, että reittejä on, mutta niitä ei ole ymmärretty mainostaa.
Hartolan ja Sysmän alueella on paljon potentiaalisia reittivaihtoehtoja, aina ei edes tarvitse ryhtyä tekemään uusia, sillä vanhoja patikka- ja moottorikelkkareittejäkin voisi hyödyntää ja ne voisivat toimia rinnakkain. Muistettava kuitenkin on, että maanomistajien kanssa täytyy sopimukset olla kunnossa. Maastopyöräily ei myöskään ole vain aktiiviharrastajien extreme-laji, vaikka sitäkin se voi olla. On monia tapoja harrastaa pyöräilyä.
– Pidemmällä aikavälillä pyöräily voi jopa peitota vaeltamisen, uumoili Räsänen. Uudet sähkömaastopyörät tekevät pyöräilystä nivelystävällistä ja mahdollistavat luonnossa liikkumisen ja jopa pidemmät reissut uusille kohderyhmille, kuten ihan tavallisille – ei niin hyvässä fyysisessä kunnossa oleville ihmisille.
-Uudet sähkömaastopyörät edustavat kestävää kehitystä ja vihreää ajattelua ollen siten myös hyväksyttävämpi tapa liikkua luonnossa, tuumittiin työpajan ajatusmyllyssä.

Kuvassa: Matkailu- ja liikuntapalveluyrittäjiä, luonto-ja eräoppaita sekä pyöräilyharrastajia seutukunnaltamme oli ottamassa oppia maastopyöräilyn tuotteistamisesta. Paikalla oli myös lähialueidemme ”historian tarinallistaja”, Sirpa Rautiainen. Koulutuksen järjestivät Kuningaskunnan Elämyskonseptit ja Sysmän kunta.