Lukiolainen tekee ilmakuvauksia

Anna Onali-Ovaska
HARTOLA

Valkoinen esine kohoaa taivaalle, pienet propellit pyörivät vimmatusti ja kojeen värivalot vilkkuvat. Kyseessä on kameralla varustettu lennokki. Sen omistaja Joonas Nyrhinen on aivan näillä hetkillä aloittamassa sillä ilmakuvauksen Rantalan tilan mökkirannassa Hartolan Harassa.

Seisomme kaislikon reunassa. Nyrhinen ohjaa lennokkia kaulassaan roikkuvalla tablettitietokoneella.

-Oikeammin sanottuna kyseessä on ilma-alus, koska Joonas on ammatinharjoittaja, huomauttaa Joonaksen isä Jukka Nyrhinen.

Joonas Nyrhinen on tosiaan perustanut toiminimen ilmakuvausten tekoa varten, vaikka on vasta 16-vuotias. Hänen yrityksensä on nimeltään Heinolan ilmakuvaus.

Heinolan lukiota käyvä Nyrhinen tekee kuvauksia sivutoimisesti koulun ohella. Kotikaupungin kuvauskeikoille pääsee vaikka omalla mopolla, mutta Hartolaan asti lähdettäessä tarvitaan isän kyytiä.

Isän on oltava paikalla myös siksi, että alle 18-vuotiaan ammatinharjoittajan kohdalla vastuuhenkilönä toimii huoltaja.

Rantalan tilalla tarkoitus on täydentää materiaalia, joka kuvattiin syyskuun alussa tilan vuokramökeistä ja niiltä avautuvista maisemista. Kuvausten jälkeen Nyrhinen työstää materiaalista videon, jonka tilan isäntä Jouni Hokkanen voi ladata Rantalan tilan kotisivuille ja Facebookiin.

Nyt ilma-alus kiertää punaista mökkiä. Joonas Nyrhinen näkee tablettinsa näytöltä reaaliaikaisesti, millaista kuvaa aluksen kamera tallentaa. Aurinkoisena syyspäivänä kameralle tallentuvat ruskan kuulaat värit ja järven helmeilevä pinta.

-Ensimmäisen kerran täällä kuvattiin markkinalauantaina, kun oli oikein kaunista ja ihan tyyntä. Latasin videon nettiin ja sitä on käyty katsomassa yli 3000 kertaa, kertoo Rantalan tilan isäntä Jouni Hokkanen tyytyväisenä.

Hokkanen haluaa videoista riittävän lyhyitä, jotta mökkiä etsivät saavat nopeasti tietoa eri vaihtoehdoista. Mutta toisaalta videon täytyy olla riittävän pitkä, jotta tietystä mökistä kiinnostunut saa kohteesta riittävästi informaatiota.

Pohdinnan jälkeen johtopäätös on, että yhden videon pituudeksi tulee noin 40 sekuntia.

Kuvauspäivän jälkeen Joonas Nyrhisellä on edessään videon editointi. Siitä hänellä on pitkä kokemus.

-Pelaan salibandyä. Isä on videoinut pelejä ja olen editoinut niitä videoita jo viitisen vuotta. Siitä lähti kiinnostus kuvaamista kohtaan, Nyrhinen kertoo.

Ensimmäisen oman lennokkinsa hän osti viime kesänä. Se oli varustukseltaan hieman nykyistä lennokkia vaatimattomampi, mutta ajoi asiansa harjoittelukappaleena.

-Ensimmäiset harjoituslennot tein Heinolassa elämänkaaritalon pihalla, isolla asfalttikentällä. Kuvasin videoita ja latasin niitä nettiin, Nyrhinen sanoo.

Esittelyvideon ansiosta Nyrhinen sai ensimmäiset toimeksiantonsa: hän pääsi kuvaamaan Heinolan kaupungin tapahtumia. Sitä varten hänen oli perustettava toiminimi ja lopulta ostettava uusi, paremmin varusteltu lennokki. Uusi lennokki tallentaa lentomatkat, joita on kertynyt maaliskuun jälkeen 300 kilometriä.

Tänä kesänä nuori yrittäjä oli kuvaamassa esimerkiksi Heinolan kesänavauksen, Heinolassa Jyrää –konsertin ja höyrylaivaregatan.

Toimeksiantoja on tullut myös Jouni Hokkasen kaltaisilta yrittäjiltä. Jouni Hokkanen uskoo, että kaikkia lennokin käyttömahdollisuuksia ei ole vielä hoksattu.

-Lennokkia voisi käyttää esimerkiksi peltojen kasvutilanteen seuraamiseen tai tuulenkaatojen etsimiseen myrskyn jälkeen, Hokkanen pohtii.

Lennokki kulkee jopa 70 kilometriä tunnissa

-Joonas Nyrhisen lennokin malli on DJI Phantom 4. Se painaa 1380 grammaa
-nopeimmillaan se kulkee 70 kilometriä tunnissa
-lennokki maksaa noin 1500 euroa, akku noin 200 euroa kappaleelta. Niitä tarvitaan useita, koska yksi akku kestää vain parikymmentä minuuttia
-lennokilla pääsee maanpinnalta 500 metriin, mutta sillä saa lentää enintään 150 metrissä. Lennokkiin on säilytettävä näköyhteys
-lennokin paikannus tapahtuu satelliitista tulevien gps-koordinaattien avulla ja sitä ohjataan tabletin avulla. Ohjauksen voi tehdä täysin manuaalisesti tai valita jonkin valmiista lentotiloista. Tällöin lennokin voi esimerkiksi ohjata kulkemaan ympyrän tietyn kohteen ympäri tai lentämään ennalta määritellyn reitin mukaisesti
-Trafille on annettava ilmoitus kauko-ohjattavan ilma-aluksen käytöstä. Ammatinharjoittajilta edellytetään myös vastuuvakuutuksen ottamista