Laitoshoito loppuu

Sysmään rakennetaan uusi palvelutalo. 60-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö nousee Leppäkorventien varteen entisen mielisairaalan paikalle. Palvelutaloon tehdään asuntojen lisäksi iso keskuskeittiö, kotihoidon ja päiväkeskuksen tilat sekä henkilökunnan sosiaalitilat.

Rakentaminen aloitetaan mahdollisesti jo tänä vuonna, viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. Avajaiset on tarkoitus pitää vuoden 2017 alussa.

Rakentamista suunniteltiin vuosia tuloksetta. Sitä ei vauhdittanut edes aluehallintoviraston (avi) valvontapäätös, joka velvoitti Sysmän kunnan luopumaan ikäihmisten laitosmaisesta asumisesta vuoteen 2015 mennessä. Kunta velvoitettiin saneeraamaan nykyisen vanhainkodin tilat siten, että kahden hengen huoneista luovutaan ja jokainen asukas saa oman huoneen. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että vanhoja tiloja ei saa järkevästi muutettua nykyvaatimusten mukaisiksi. Tarvittiin uusi palvelutalo.

– Tähän asiaan ei voida tuoda enää yhtään jarrua. Tarvitsemme asianmukaiset kodit vanhuksille, kommentoi kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki tilannetta.

Palvelutalon rakentamisen kustannusarvio on noin seitsemän miljoonaa euroa. Kunta ei maksa tätä investointia, vaan sen maksaa rakennuttaja ja tulevan palvelutalon omistaja Avain palvelukodit -yhtiö. Palvelun tuottaja eli ikäihmisten käytännön hoivasta vastaava taho on 247 Hoivakoti.

Vuokrat peritään palvelukotiin muuttavilta asukkailta. Vuokratasoksi on määritelty reilut 13 euroa neliöltä. Vuokrahintojen karkaamisesta ei asukkaiden tarvitse huolehtia.

– Meillä on palveluntuottajan takuu, että vuokrat eivät ylitä Kelan määrittäämää kohtuullista asumiskustannusta, sanoo palvelukodin suunnitteluryhmän jäsen Jukka Nurminen.

Takuun tekee vakuuttavaksi se, että Ara on myöntänyt Avain Palvelukodeille avustuksen. Avustus kattaa kymmenen prosenttia rakennuskustannuksista. Yhtiö on saanut myös valtion pitkäkestoisen korkotukilainan. AO-O