Kuntakiertue – Hartola

Mika Sankari
HARTOLA

Kangasniemeläinen Tervashongan pariskunta päätti pienen tauon jälkeen jatkaa projektiaan, jonka tarkoituksena on kiertää Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä. Hartola oli järjestyksessään 23. kohde heidän listallaan lauantaina 18. huhtikuuta.
Reilut 30 vuotta eläinhoitolayrittäjänä toiminut Janet Tervashonka ja hoitajana terveyskeskuksessa työskentelevä Jouni Tervashonka saivat idean koira- ja kestävyysjuoksuharrastustensa kautta.
– Jollakin reissulla tuli mieleen, että samoja kuntia nähdään monesti ja joitakin jää ainiaaksi näkemättä. Siitä juolahti mieleen, että aloitamme projektin, jossa käymme aakkosjärjestyksessä jokaisessa kunnassa. Sillä tavalla kiertäen saamme menemään loppuelämämme, koska kilometrejä tulee valtavasti, pariskunta kertaa idean syntyä.
– Lähipiirimme on ollut hyvin kiinnostunut projektistamme, joten perustimme Facebook-sivun, jossa projektia on helppo seurata. Liitymme yleensä etukäteen seuraavan paikkakunnan Facebook-ryhmään ja saamme itsellemme infoa paikkakunnasta ja alueen ihmiset saavat tietoa meistä. Joillakin paikkakunnilla on ollut kovastikin asiasta keskustelua ja olemme tavanneet sekä kuntalaisia että päättäjiä.
– Paikkakunnat ja maisemat jäävät mieleen. Esimerkiksi Hailuodossa ei ollut syksyllä mitään auki, eikä ihmisiä näkynyt, oli vain hyytävä tuuli ja vesisade. Enontekiön Hetassa vaelsimme ihanissa maisemissa kansallispuistossa monta päivää. Enontekiön jälkeen oli aakkosten mukaan Espoon vuoro, joten siinä on hyvä esimerkki runsaista kilometreistä.
– Hartola, kohde nro 23. Ohi on ajettu varmaan tuhannet kerrat ja tienvarren taukopaikat ovat tuttuja. Koronaviruksen takia vierailuamme piti suunnitella ja unohtaa poikkeamiset mm. kunnantalolla, kirjastossa eikä kahviloihin päässyt. Kävelimme kuitenkin kirkonkylällä nähtävyyksiä katsellen ja otimme valokuvia. Käveltiin Kuninkaanpolku sen maisemia ja kohteita ihastellen. Paikkakunnasta jäi oikein hyvä ja virkeä vaikutelma.
– Seuraavana meillä on vuorossa Hattula, Hausjärvi ja Heinola, jotka ovat väljästi ajateltuna samalla suunnalla, joten ne saattavat mennä samalla reissulla. Mitään etukäteen lukkoon lyötyä aikataulua meillä ei ole, vaan töiden ja tämän tautitilanteenkin tahdissa mennään. Mikään kiire ei ole, he toteavat.

Kuvassa: Janet ja Jouni Tervashonka Hartolan kunnantalon edustalla lauantaina 18.4.