Korvasienten perässä takaisin elämään

Kyösti Piippo
SYSMÄ/HARTOLA

Pienten kuntien elinvoimaa -hankkeen projektipäällikkö Anne Lahikainen-Aho kutsui Kesäkahvila Cafe Meijerinliiteriin Joutsaan hankkeessa mukana olevien kuntien (Hartola, Sysmä, Pertunmaa, Joutsa) yrittäjät pohtimaan päättymässä olevan hankkeen merkitystä ja mahdollista jatkoa sille. Pohdinnan pohjaksi paikalle oli kutsuttu Hotelli Punkaharjun yrittäjä Saimi Hoyer kertomaan oman yrittäjätarinansa.

Hoyer nousi maailmanmaineeseen mannekiinina, mutta maailman turuilla liikkuessaan hän tunsi koko ajan vetoa ja kaipuuta Punkaharjulle, missä hän vietti lapsuutensa kesät. Vakava sairastuminen pisti Hoyerin ajatukset täysin uusille urille.

– Henkeni pelasti bakteerikannan uusiminen ja sairaalasta pääsyn jälkeen tulin Punkaharjulle opettelemaan kävelyä. Löysin traktorin jäljistä korvasieniä ja kävelin niiden perässä pitkän matkan. Kävelin elämään.
Sitten hän toteutti miehensä kanssa kaikkien mielestä hullun idean ja osti v. 2016 vanhan, mutta arvokkaan Valtionhotellin.

– Minua sanottiin hulluksi, mutta intohimo ja lapsuuden väkevät kokemukset ajoivat minut tähän uuteen elämänvaiheeseen. Onneksi en osannut pelätä.

Hoyerit pistivät paikan kuntoon ja ensimmäinen toimintakesä olikin myynnillisesti hyvä. Mutta sitten tuli syksy.

– Syksy oli kamala. Sieniä tuli paljon, mutta ei asiakkaita, sanoo sienihullu Saimi Hoyer.

Hotelli Punkaharju horjui kannattavuuden rajamailla vuodet 2016 – 2018, mutta sitten ajat paranivat. Saimi oli malliuransa aikana luonut merkittävän verkoston, suuren joukon erilaisia ihmisiä.

– Näiden viisaiden ihmisten neuvojen ja yrittäjien yhteistyön avulla homma alkoi pyöriä. Täytyy vain uskaltaa kysellä, kysyvä ei tieltä eksy, ravisteli Hoyer kuulijoitaan.

Saimi Hoyer uskalsi kysellä ja yritys alkoi mm. järjestää erilaisia teema-iltoja (historiaa, jazzia ja tietty sieniä). Aluksi asiakkaita ei tullut paljoakaan, mutta nyt tilanne on toinen. Tinkimättömyys, uskaltaminen ja markkinointi olivat nousun avainsanoja.

Tilaisuuden hyväksi lopuksi paikalla olevat yrittäjät pohtivat ryhmissä jatkotoimenpiteitä Nelinvoimaa -hankkeelle ja antoivat uuden hankeanomuksen tueksi koko joukon hyviä ideoita paikallisen yrityselämän edelleen kehittämiseksi. Avainteemoiksi nousi mm. nuorten yrittäjien tukeminen, jatkuva verkostoituminen, yrittäjien yhteistapaamiset kyläkierrosten merkeissä ja kuntien yhteisen elinkeinoasiamiehen palkkaaminenkin nostettin yhdeksi vaihtoehdoksi.

Kuvassa: Saimi Hoyer kertoi yrittäjätarinansa Joutsan Meijerinliiterin yrittäjätilaisuudessa.