Korona ja koulunkäynti

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Koulunkäynnit normaalirutiinit heittivät kuperkeikkaa Suomen hallituksen korona -epidemian johdosta annettujen ohjeiden ja määräysten perusteella. Koulujen ovet pistettiin pääosin kiinni. Sellaiset 0 – 3 -luokkien oppilaat, joiden vanhemmat työskentelevät sairauden kriittisillä toimialoilla, saavat opetusta omassa koulussaan. Muiden opetus siirrettiin nettiin. Hallitus helpotti päätöstään viikon lopulla niin, että kyseisten luokkien oppilaat voivat saada opetusta omassa koulussaan. Päätökseen liittyi suositus, että lapsi voisi jäädä kotiin, jos siihen on mahdollisuus.
Viime torstaina Sysmän Yhtenäiskoulun ekaluokan opettaja Hannu Outinen sai luokkaansa kolme oppilasta. Yksi heistä oli Onni Mannila, jonka hänen äitinsä Elisa Mannila saatteli kouluun. Elisa toimii Työterveys Wellamo Oy:n Sysmän ja Hartolan toimipisteissä työterveyshoitajana. Hän suorittaa työhönsä liittyen työpaikka- ja tilakäyntejä, työterveysneuvotteluja, terveystarkastuksia, hoidontarpeen arviointeja ja sairasvastaanottoja.
Korona vaikuttaa hänen työssään niin, että hengitystieinfektioista kärsivät asiakkaat saavat hoidontarpeen arvoinnin ja mahdollisen sairauslomatodistuksen puhelimessa tehtävän arvion perusteella. Flunssaisia asiakkaita palvellaan toistaiseksi vain puhelimessa.
Ekaluokkalainen Onni on käynyt koululla normaalisti, mutta Elisa Mannila sanoo Onnin siirtyvän suurella todennäköisyydellä kotiin etäopetuksen piiriin lähiaikoina.
– Koulu- ja hoitorytmin päällä pysyminen on auttanut meidän perhettä, koska lasten Atte-isä on ollut reissuhommissa. Koen painetta ja ristiriitaisia tunteita siitä, että pitäisi olla lasten kanssa kotona.
Elisa Mannila toivottaa sitkeyttä kaikille lapsiperheille erilaisten uusien opiskelutapojen omaksumisessa kotioloissa.
Opettaja Hannu Outisen mukaan lähiopetuksessa on luokilla 0 – 3 kuusi oppilasta, oppilasmäärät tosin vaihtuvat päivittäin.
– On aika haastavaa saada kaikki toiminnot kunnolla käyntiin, koska kysymyksessä ei ole tavanomainen luokkatyöskentely.
Opettajat laittavat päivittäin etäopetuksessa oleville oppilaille Wilman kautta tehtäviä ja valvovat, että kotona tunnin aikana tehdyt työt tulevat tehdyiksi.
– Oppilaat ja myös huoltajat ovat ymmärtänet tämän oikein hyvin.
Ruokalassa ei istuta ihan vierekkäin ja emännät jakavat ruoan – käsiä pestään joka vaiheessa.
– Meillä alakoulussa luokkien päiväohjelma tarkentuu tarvittaessa joka aamu, koska oppilaiden todellinen määrä selviää vasta koulupäivän alussa, toteaa Hannu Outinen.

Kuvassa: Elisa Mannila toi Onni-poikansa kouluun torstaina. Viime viikolla Onni Mannilan lisäksi Hannu Outisen luokalla oli kaksi lasta. Tällä viikolla määrä lisääntyi yhdellä.