Kari Halme laulaa vesipisaroiden alla

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Tuottelias sysmäläinen laulaja/lauluntekijä Kari Halme on julkaissut ruskaisen ja sateisen syksyn merkeissä tunnelmallista musiikkia. Tällä kertaa uuden levyn käsiala ei ole laulajan itsensä tekemää, vaan Vesipisarat -laulun on säveltänyt ja sanoittanut Kirkkonummella vaikuttava hittimestari Timo Kosonen. Kososen lauluja ovat levyttäneet mm. Reijo Taipale, Jamppa Tuominen, Janne Tulkki ja Souvarit. Karin tulkitseman laulun taustakuorosta vastaa reposaarelainen Anne Sandberg.

Sadepisarat -levyn tuottajana ja julkaisijana toimii turenkilainen levy-yhtiö Duo Rekords.
– Tommi Tähtivirran taidoilla ja lopputuloksena näiden tekijöiden musiikki on tarttuvaa ja mieleen jäävää musiikkia, korvamato -ainesta, sanoo Kari Halme.

Kari Halmeen edellinen levy Tanssin huumaa on soinut mukavasti useammilla radioasemilla ja on mm. läpäissyt Radio Suomen tiukan seulan ja soinut Paikka Auringossa -ohjelmassa. Myös viime jouluna yhdessä tangokuningattarien Heidi Pakarisen ja Kaija Pohjolan kanssa julkaistu Joululevy on saanut mukavan vastaanoton.
– Toivottavasti Vesipisarat -kappale saavuttaa myös eri radioiden kautta tunnettuutta, toivoo Kari.

Karin vaimo Marja Halme maalaa näyttäviä öljymaalauksia ja niitä on nähtävillä Halmeen perheen kotisivuilla www.kotoranta.com. Marja tunnetaan myös Riihivuoren tonttu -kirjojen kuvittajana.

Youtube ja Spotify -sivuilla on kuultavissa Karin levytuotantoa 28 vuoden ajalta.
– Ensimmäisestä sävellyksestä tulee kuluneeksi tulevana vuonna 50 vuotta ja silloin on suunnitelmissa pitkäsoittolevy ja konsertti – jos korona suo, kertoo Kari Halme.