Helena Mäkinen
HARTOLA
Kumun kylätalolla oli lämmin. Lippu liehui ja parkkipaikat täyttyivät autoista. Iloiset huudahdukset, kättelyt ja halaukset toistuivat pihamaalla, kun entiset luokkatoverit tunnistivat toisensa.
Kalevi Visa tervehti tulijoita, joita tuntui riittävän. Ilmoittautuneita oli runsaat 150. Ja järjestäjät lisäksi.
Tauno Sulkumäki kävi Lepsalan koulua 1951-58.
– Ensimmäiset 3 vuotta oli sama opettaja, sitten tuli Heinolan seminaarista joka vuosi uusi harjoittelija. Vuoden 1956 jalkapalloinnostuksen muistan, tytötkin pelasivat. Talvellakin potkittiin palloa. Koulu alkoi aamuyhdeksältä, mutta jo klo 8 tultiin harjoittelemaan! En saanut päästötodistusta, kun en käynyt Itä-Hämeen opistolla kuukauden jatkokurssia, vaan lähdin ammattikouluun. Ei ole haitannut!
Maija Pentikäinen-Laine antoi tulijoille rintaan nimilaput, kunkin koulun oppilaille eriväriset. Luokkakaverit oli helpompi tunnistaa suuresta joukosta, ja nimi viimeistään paljasti, kuka on kyseessä.
Mikko Ruoppi kertoi koulunsa viimeisistä vuosista.
– Kumu lakkautettiin 1985. Oppilaat jakaantuivat siten, että Lepsalan ja Kuivajärven alueelta mentiin Riihiniemelle ja Kumusta Pohjolan kouluun. Pelotti mennä Riihiniemelle – kouluhan ei ollut iso, mutta olin ollut Kumussa kolmena vuonna ainoa luokallani. Riihiniemellä sain luokkakavereita. Kumussa oli viimeisenä vuonna yhteensä vain 12 oppilasta. Silloin pidettiin pieniäkin kouluja pystyssä.
Sisällä Hannu Heinonen toivotti kaikki tervetulleiksi ja kehotti viipymään pitkään koulumuistojen parissa.
Mirja Laakso kertoi ilmoittautuneensa heti, kun kuuli kokoontumisesta. Hänestä oli todella hienoa, että tapaaminen oli järjestetty. Iloinen pulina salissa osoitti, että juttua riitti.
Ruokatarjoilupöydän lähelle oli kerätty vanhoja koulukuvia, kortteja ja oppikirjoja. Muistovärssykirjoissa oli kiiltokuvien lisäksi suuria ajatuksia:
”Kun sinä kukkia kastelet, niin kastele pohjaan asti. Kun sinä minua muistelet, niin muistele hautaan asti. Kirj. Sirkka Laitinen Hartolassa 6.5.57.”
Lähteen Risto oli päässyt 3-4 kilometrin koulumatkan joskus isän hevoskyydissä, talvisin suksittiin jäätä pitkin.
– Opettaja Katri Honkapää oli kummitätini. Jouduin aina esiintymään joulujuhlissa – se oli tosi vaikeaa, kun olin niin ujo. Mikään lellikki en ollut, siitä hän piti huolen!
Juttua riitti koulujen opettajista, keittäjistä, koulutovereista. Muistot ovat tärkeitä.
Kuvassa: Lepsala – Kumu – Kuivajärvi -kyläyhdistyksen pj. Hannu Heinonen toivotti väen tervetulleeksi. Tapaaminen vaati järjestäjiltä paljon, mutta onnistuminen korvasi vaivannäön.