Käkisalmen silta auki

Liikenne Sysmästä Asikkalan kautta Lahteen palautui normaaliksi viime viikonvaihteessa ja paremmin rallin pikataipaleeksi soveltuva Kopsuon tien käyttö ko. reitillä on ohi.

Toukokuussa 2014 alkaneet Käsisalmen sillan korjaustyöt ovat valmistuneet viisi kuukautta kestäneen korjaustyön jälkeen ja muutokset Pulkkilanharjun liikennejärjestelyistä poistuivat. Viisi kuukautta suljettuna ollut silta avattiin liikenteelle sunnuntaina 1.2.

–Sillan ympäristössä tehdään vielä viimeistelytöitä huhtikuun loppuun saakka ja välillä toinen kaista saattaa olla suljettuna, sanoo siltatyön urakoineen Destia Oy:n edustaja Piritta Ahokas.

Korjaustöiden aikana sillan kantavuutta parannettiin ja tämä toimenpide poistaa aikaisemmin voimassa olleen painorajoituksen. Lisäksi siltaa on levennetty ja ajokaistan sivuun rakennetaan erillinen kevyen liikenteen väylä. Tämän väylän rakentaminen on vielä kesken.

Piritta Ahokkaan mukaan sillan remontti kiinnosti kovasti autoilijoita ja töiden edistymistä seurattiin tiiviisti mm. facebookin kautta. Tykkäyskommenttien lisäksi sivuilla esitettiin runsaasti kommentteja ja aktiivisimmat kertoivat muistikuviaan sillan historiasta.

Sysmän taksit ovat luonnollisesti tyytyväisiä remonttiin ja ennen kaikkea sillan avautumiseen jälleen liikenteelle. Taksiautoilija Timo Niemelän mukaan Kopsuon tie oli mutkikas ja vaarallisen liukas koko alkutalven ajan.

–Monet keskussairaalaan kuljetettavat potilaat tulivat pahoinvoiviksi ja se pakotti meidät ajamaan Lahteen Heinolan kautta.

Heinolan kautta ajaminen vaati takseilta hitusen hyväntekeväisyyttä, sillä Kela korvaa kyydit lyhimmän reitin mukaan.

–Ajelimme Heinolan reitillä kymmenisen kilometriä ilman mittaria, toteaa Niemelä.

Niemelä painottaa Pulkkilanharjun reitin erinomaisuutta ja tärkeyttä paitsi lyhyemmällä matkalla, myös sen upeilla maisemilla Lahteen päin matkustettaessa.

–Kyllä Pulkkilanharjun maisemat aina moottoritien yksitoikkoisuuden voittavat! KP