Kaislan avoimet ovet

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmässä toimintansa aloittavan hoivakoti Kaislan avoimet ovet oli menestys: kuntalaisia tunki parin tunnin tilaisuuteen tungokseen asti ja 150:llä pullalla varustettu kahvipöytä syötiin loppuun viimeistä murua myöten.
Attendo Kaislan 60 huonetta täyttyivät viimeisen tiedon mukaan yhtä huonetta lukuunottamatta eilen tiistaina ja tänään keskiviikkona, kun entisen vanhainkodin asukkaat muuttivat uusiin ja toimiviin tiloihin Lions Clubin ja Rotariklubin jäsenien toimiessa muuttoapuna.
Kaislan huoneet on jaoteltu neljään pienkotiryhmään. Jokaisella asukkaalla on käytössä 25 neliön suuruinen asunto, jossa on invamitoitettu WC/kylpyhuone ja sähkökäyttöinen hoivasänky. Asukas voi tuoda huoneeseensa mukanaan omia huonekaluja ja muita itselleen tärkeitä tavaroita viihtyisyyden lisäämiseksi. Pariskunnilla on mahdollisuus asua samassa huoneessa ja heti alkuvaiheessa ainakin yksi pariskunta muutti Kaislaan.
Yhteiskäytössä asukkailla on oleskelu- ja ruokalutilat, sauna ja monitoimitila. Oma valmistuskeittiö kokkailee maukkaita aterioita hoivakodin asukkaille.
Kaislan johtajana työnsä aloittaa sairaanhoitaja Tuija Hakala. Hän vakuuttaa, että hoivakodin henkilökunta pyrkii parhaansa mukaan luomaan Kaislaan kodinomaiset olosuhteet ja että jokaisella asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa kykyjensä ja halujensa mukaan talon arjen toimintaan. Kaislan hoitohenkilökunnan määrä tulee olemaan reilut 30 henkilöä lisättynä laitosapulaisella, siistijöillä ja huoltohenkilöillä.
Monet avoimien ovien -päivillä vierailleet sysmäläiset sanoivat reilusti olevansa paikalla tutkailemassa mahdollista omaa tulevaisuuden asumispaikkaansa. Sen tunnustivat muun muassa Rauha Jutila ja Inkeri Saarikivi.
–Tietysti katsellaan sillä silmällä, että mihin ollaan mahdollisesti joskus muuttamassa. Attendon luottamus on onneksi vahvistunut hetki hetkeltä.
Jouko Marjanen, Sakari Korhonen ja Risto Stålhammar kehuivat huoneita siisteiksi ja toimiviksi. Myös pyörätuoli-potilaiden tarpeet on otettu huomioon. Korhonen tosin epäili yksinasuvien asukkaiden potevan yksinäisyyttä myös uusissa tiloissa.