Jenni Marialla Päijänteelle

Kyösti Piippo
Sysmä, Padasjoki

Jorma Sainion laivanvarustamo ”Kulkee vetten halki” suorittaa Päijänteellä monenlaisia vesielementtiin liittyviä palveluja ja tuottaa kokemuksia. On tehnyt sitä jo vuosikausia, mutta nykyään entistä tehokkaammin Jorman jättäydyttyä eläkkeelle varsinaisesta ammatistaan.
Jenni Marian miehistöön kuuluvat Jorman lisäksi vaimo Kirsi, kansimies Markku Lepistö ja laivakoira Riki. Markku Lepistön rooliin kuuluu tarvittaessa myös reitistä, luonnosta ja monessa tapauksessa myös kalastaja Toivo Pylväläisestä kertominen.
Tilattujen risteilyjen lisäksi Jenni Maria hoitaa myös yhteysliikennettä linjalla Karisalmi-Kelvenne-Padasjoki keskiviikkoisin ja torstaisin sekä pohjoisen suuntaan Kuhmoisiin perjantaisin.
Risteily Padasjoelle Kelventeen kautta on mielenkiintoinen; laiva jättää matkustajia tarvittaessa Kelventeen saareen ja noukkii heidät sieltä pois takaisin tultaessa. Reitin varrella Kelventeelle mentäessä on monia kiinnostavia luontokohteita ja Markku Lepistö näyttää matkustajille mm. kalasääsken pesän – tämän kevään pesintä on onnistunut.
– Tätä mahdollisuutta käytetään runsaasti hyväksi. Ihmiset jäävät parin tunnin eräretkelle saareen eväsreppujen kanssa ja ehtivät eväiden lisäksi nauttia saaren monipuolisesta luonnosta kävellen. Kansallispuisto kiinnostaa ja todellisia ulkoilmaihmisiä ei sää pidättele.
Sainion mukaan alkukesästä tilausristeilyjä oli kohtuullisen runsaasti – yritykset pitivät Tyky -päiviään, samoin perhejuhlat ovat suosittuja koko kauden ajan. Tilauskirja on täyttynyt mukavasti ihan syksyyn saakka ja varsinkin perhejuhlia varten tilaukset sisältävät myös ruokatarjoilun.
Jorma Sainion mukaan laivurina olo on ollut upeaa aikaa. Kirkonkylän asunnolla vietetään kesäaikaan vain muutamia öitä.
– Bisneshuolet ovat ohi ja vaikka laivurihommissa ei juurikaan rikastu, on tämä eläkeläiselle paras mahdollinen elämäntapa. Päijänteeseen ei kyllästy koskaan!
Laivamatka reitillä Karisalmi-Kelvenne-Padasjoki-Kelvenne-Karisalmi on hieno. Yhdentoista aikaan startattiin ja takaisin Karisalmessa oltiin kello 15.00.
Lahtelaiset Eija ja Pekka Heikkilä olivat mukana reissulla ja molemmat nauttivat siitä suuresti.
– Melkeinpä liian lyhyeltä tuntui matka. Kelventeellä olisi voitu olla pidempäänkin.

Kuvassa: Jenni-Marian miehistö tauolla Kelventeen laiturilla. Kirsi Sainio, Jorma Sainio, Markku Lepistö ja laivakoira Riki.