Jani Suomi, Hartolan Vuoden Yrittäjä 2021

Mika Sankari
HARTOLA

Konepaja Seppo Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jani Suomi on valittu Hartolan Vuoden Yrittäjäksi 2021.
-Valinta yllätti minut, hämmensikin, mutta otan sen toki tyytyväisyydellä vastaan. Olin menossa hakemaan tilaamiani kakkuja Golfravintolan Pasi Joroselta, kun Hartolan Yrittäjien hallituksesta Päivi Koskela pääsi minut yllättämään asialla, Suomi muistelee.

Vuonna 2012 yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos ja Jani siirtyi jatkamaan isänsä Seppo Suomen 1970-luvulla aloittamaa konepajatoimintaa. Seppo käy edelleen silloin tällöin sorvin ääressä. Äiti Hilkka Suomi hoiti Työkalu-Suomen myymälätoimintaa Risulantiellä.
Perhepiiristä löytyi halukkaita jatkajia, joten yritystä ei tarvinnut myydä ulkopuolisille.
Vanhemmat edustavat eri sukupolvea ja varoittivat häntä aikanaan liian suurista investoinneista eli välttämään riskejä. Isot investoinnit ovat kuitenkin osoittautuneet oikea-aikaisiksi ja onnistuneiksi.

Yrityksellä on esimerkiksi käytössään eräs Suomen harvoista jäysteenpoistouuneista. Sillä pystyy poistamaan koneistuksessa muodostuvat purseet kappaleiden sisältä ja ulkoa ja se soveltuu lähes kaikille materiaaleille. (Purse on koneistuksessa esim. erisuuntaisten porausten risteykseen tai vastaaviin kohtiin jäävää liika-ainetta).

Yrittäjyydessä häntä kiehtoo sen suoma vapaus, joka ei kylläkään ihan täyttä totta aina ole. -Tämä on aikataulullisesti sitovaa. Kiireaikoina on kädet täynnä töitä ja lisäkädet olisivat tarpeen. Toisaalta, viikonloppuisin voi ottaa sen aikataulun kanssa hieman rennommin, jos hallille on tultava.

Yritys työllistää tällä hetkellä kolmetoista työntekijää. Toimitusjohtaja osallistuu mm. tuotekehitykseen ja uusien tuotteiden testaamiseen ennen niiden laajamittaisen tuotannon aloittamista.
-Olemme saaneet lupaavia yhteydenottoja isoilta yrityksiltä, joista voi tulla meille uusia asiakkaita. Jos sopimukset syntyvät, aukeaa heti kaksi uutta työpaikkaa. Nytkin olisi tarpeen löytää sellainen moniosaaja, joka hoitaisi sujuvasti CNC-koneistajan hommia ja osaisi toimia räjäytyskoneen operaattorina.
Risulantielle on juuri asennettu uusi sorvauskeskus, sekä Fastemsin robottisolu, joka ruokkii jatkossa myös miehittämättömänä kahta cnc-sorvia.
-Robotiikka ei vähennä töihin tarvittavan henkilöstön määrää, mutta kilpailukyky paranee, tuottavuus kasvaa ja tuotannon määrä tehostuu sen ansiosta, toimitusjohtaja korostaa.

Kahdessa hallissa tehtävät työt jakaantuvat karkeasti yleistäen niin, että Risulantiellä sorvataan ja Opintiellä jyrsitään. Laadukkaat tuotteet työstetään valtaosin Ovako Imatran terästehtaan materiaalista. Akselimateriaalit tulevat Ovakolta Ruotsista.
Konepajalla on lukuisia merkittäviä suuryrityksiä, kuten Cargotec Oyj, Parker Hannifin ja Mesera Cranes Finland Oy asiakkainaan.
-Esimerkiksi puutavaranostureissa ja metsäkoneissa on tekemiämme osia.

Työ on opettanut tekijäänsä hyvin vuosien varrella.
-Harvalla, jos millään, koululla on varaa sijoittaa nykyaikaisimpiin koneisiin opetustiloissaan. Tässä on oltava ajan hermolla koko ajan ja käytettävä uusimpia menetelmiä, Suomi kertoo.
Hän seuraa alan kehitystä tarkasti ja vierailee säännöllisesti isoilla messuilla Saksassa ja Italiassa. Seuraavat EMO-messut järjestetään lokakuussa Milanossa.
-Näitä messuja järjestetään vuorotahtiin, useammin Saksassa kuin Italiassa. Hannoverin messutapahtuma on huomattavan monipuolinen tapahtuma. Nelipäiväisen visiitin aikana siitä ehtii nähdä hädin tuskin pintaraapaisun, vaikka kuinka kiirehtisi.

Vapaa-ajallaan toimitusjohtaja Suomi toivoo esimerkiksi pääsevänsä seuraamaan Pelicansin pelejä Lahteen jälleen ensi talven aikana.