Itä-Häme Akatemia

Riikka Palvaila
HARTOLA, SYSMÄ, PERTUNMAA, JOUTSA, LUHANKA

Sysmäläisen, historiansa alkumetreillä usean kunnan alueella toimineen salibandyseuran Bandy Boys -88:n nuorimman sarjajoukkueen valmentajat pohtivat keväällä porukkansa tulevaisuutta. Joukkueessa pelasi viitisentoista poikaa ja tyttöä, mutta tytöt olivat siirtymässä Heinolan joukkueeseen ja toisaalta muutkin alueen seurat kipuilivat pelaajapulan kanssa. Paria naapureille soitettua puhelua myöhemmin asiat etenivät vauhdilla siihen pisteeseen, että ennen juhannusta järjestetään alueen ensimmäiset poikien yhteistreenit ikäluokissa D (v. 2004-2005 syntyneet) ja E (2006-2007). Itä-Häme Akatemiana käynnistyvään, edellä mainittuja ikäluokkia koskevaan projektiin ovat lähdössä mukaan BB-88, Hartolan NMKY, Pertunmaan Ponnistajat sekä Flanels ry Joutsa-Luhanka-akselilta.
Kesän mittaan sovitaan yhteistyön pelisäännöistä ja säännöllisen lajiharjoittelun aloituksesta.
– Uskon kaikkien osapuolten hyötyvän yhteistyöstä ja tämän johtavan useamman vuoden projektiin, kertoo BB-88:n valmentajakonkari Petri Kaurinki, joka on luvannut ottaa vastuulleen D-poikien joukkueen. E-joukkueen päävalmentajana toimii jatkossa Jari Yli-Talonen, lisäksi taustajoukkoja haetaan vielä molempiin. Jos kilpasarjoissa haluaa menestyä, harjoittelunkin on kehityttävä:
– Tavoitteena on, ettei pallollista harjoitusaikaa käytettäisi fysiikan treenaamiseen, vaan oheisharjoittelu hoituisi omatoimisesti. Kilpailulliset tavoitteet voidaan asettaa, kunhan nähdään, millä lähtökohdilla ollaan liikenteessä, pohtii Kaurinki. Myös valmennukseen haetaan uutta virtaa Salibandyliiton koulutuksista.

Kuvassa: Petri Kaurinki odottaa innostuneena Itä-Häme Akatemian syntyä.

Yksi vastaus artikkeliin “Itä-Häme Akatemia”

  1. Myöhässä, myöhässä…. Onnea kuitenkin koitokseen.

Kommentit on suljettu.