Hippo-kesäkisoihin osallistuttiin sankoin joukoin

Mika Sankari
SYSMÄ

Sysmän urheilukentällä kisailtiin perjantaina 30. heinäkuuta Sysmän Sisun järjestämät, perinteiset Hippo-kesäkisat heti sen jälkeen, kun yleisurheilijat olivat avanneet oman kisarupeamansa Tokion kesäolympialaisissa. Näin kelpasi jatkaa hyvin alkanutta urheilupäivää. Kenties hyppypaikalla nähtiinkin uusia salmisia tai mäkelöitä? Juoksupaikalla joku saattoi kulkea Topi Raitasen jalanjäljissä.

Pituushypyn ja pikajuoksun lisäksi kisattiin pallonheitossa. Kisat vietiin läpi koronaturvallisin järjestelyin. Joka puolella kenttää tapahtui koko ajan, joten odottelua oli vähän.

Tällä kertaa esimerkiksi tarjoiluja ei järjestetty. Kisat houkuttelivat järjestäjät, (myös iso)vanhemmat ja juniorikisailijat yhteenlaskettuna paikalle toistasataa henkeä.

-Tuleeko huonoa säätä, näyttää vähän pilviseltä, arvioi eräs osallistuja ennen suorituksensa alkua. Sää pysyi poutaisena ja tuulisena noin tunnissa läpivietyjen kisojen aikana, mutta vasta kotimatkalaiset saivat lähdettyään sateen niskaansa.

Dramatiikkaa syntyi siitä, että rajuin tuulenpuuska vei teltan hetkeksi mennessään.

Nuorimmat kisailijat olivat kolmevuotiaita. Heille näytettiin kädestä pitäen lähdönaikaiset ohjeet siitä, kuinka täytyy pysyä omalla radallaan viivojen välissä.

-Suorituksen jälkeen jäädään odottamaan lisäohjeita, kenttäkuuluttajana toiminut Lilli Rantahakala neuvoi.

Suoritusten jälkeen numerot luovutettiin toimitsijoille. Heiltä sai osallistumispalkinnon ja mehua. Osallistujat olivat ajoittain teillä tietymättömillä, mutta aina jostain löytyivät suorituspaikalle.

Tulokset olivat melkoisen nopeasti luettavissa huoltokopin seinällä.

Tarjolla oli vettä huoltopisteellä ja mehua sponsori Järvi-Hämeen Osuuspankin pisteellä.

Paikalla vallitsi yleisesti iloinen tunnelma ja puheensorina. Lasten suosikki Hippo-maskotti kiersi kentällä heidän tavattavanaan.

Kisoihin osallistutaan sukupolvesta toiseen.

-Isältä pojalle, äidiltä tyttärelle, kentällä kuullun mukaan.

Palkintojenjako tapahtui lopuksi urheilukentän keskiosassa nuorimmista osallistujista aloittaen.

-Kiitokset toimitsijoille, kisat sujuivat sutjakasti, Rantahakala kiitti suoritusten päätyttyä. Sysmän Sisulla on kulkenut muutenkin mallikkaasti viime aikoina, esimerkiksi ammunnasta on tullut erinomaista menestystä.