Hartolan Sahdista kisattiin tiukasti

Kyösti Piippo
Hartola

Kaikkiaan 11 sahtipönikkää kannettiin Hartolan sahtimestaruuskisojen järjestäjille La Kar de Mummaan viime perjantaina. Määrä on tavanomainen, joskin ennätys taitaa olla muutaman vuoden takaa, kun 16 sahdinpanijaa halusi tietää tuomariston mielipiteen omasta sahdistaan.

Tuomariston pöydän taakse asettuivat tänä vuonna Mikko Ruoppi (puheenjohtaja), Osmo Haikka, Eine Rosenberg, Riitta Hyystinmäki, Seppo Suomi, Hannele Heinonen ja Kyösti Piippo naapurikunnasta.

Kilpailun kulku oli suunniteltu järkevästi, sillä yhdentoista sahdin paremmuusjärjestys saatiin selville yhdellä kierroksella. Järjestelyistä vastasivat Hartolan Sahtiseura ja paikalliset leijonat. Tuomarit antoivat kullekin näytteelle kouluarvosanan 4-10 välille ja suurimman yhteenlasketun pistemäärän saanut näyte voitti kisan.

Vaikka tuomaristo ei saa neuvotella keskenään maistelun aikana, todettiin, että näytteiden taso oli korkea ja 6-7 näytettä voi lopulta olla se kilpailun paras. Monta vuotta samoissa kisoissa tuomaroinut Osmo Haikka totesi, että kilpailu oli tasaisin ja vaikein vuosikausiin. Ja totta Osmo puhuikin; suurin osa sahtinäytteistä oli niin väriltään, tuoksultaan kuin maultaankin tasavertaisia. Hartolan Sahtiseura on ilmeisesti tehnyt hyvää työtä perinnejuoman valmistamisen suhteen ja työn tulos näkyy ja maistuu sahtikisoissakin.

Reijo Sertin johdolla toiminut laskentaryhmä toi lopulta tulokset julkisuuteen. Mestariksi maisteltiin Pasi Pesosen sahti, toiseksi sijoittui Riitta Virtanen ja kolmanneksi Seppo Koskinen. Mestari on aivan uusi nimi Hartolan kisoissa.

Kalholainen Pasi Pesonen kertoi oppineensa sahdinteon kotonaan, äiti neuvoi prosessin kädestä pitäen vaihe vaiheelta.
-Ei mitään erikoiskikkoja. Puhdas puukuurina, hyvät maltaat, oikeaoppinen käyttäminen ja lisukkeeksi katajaa, hieman ruisjouhetta ja kotikaljamaustetta, kertoi Pasi.

Mestari toi näytteen kisaan, koska hänen tekemäänsä sahtia olivat tuttavat kehuneet. Kotioloissa sahtia valmistuu ainakin jouluksi ja juhannukseksi. Seuraava kisa on tosin jo 3.8., jolloin Krouvin lavalla kilpaillaan sahdinteon Suomenmestaruudesta.