Hartolan lääkäritilanne

Hartolassa kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan lääkärinviran perustamista paikkakunnalle vuoden 2017 alusta alkaen. Kyse on SDP:n valtuustoryhmän aloitteesta. Nimilistoja on allekirjoitettavina yhdeksässä paikassa, muun muassa Pullapajassa, Kaijan Kotikahvilassa ja Koitin kuppilassa.

-Tämä on ehkä uhkarohkea yritys, mutta mitään ei saa ellei uskalla yrittää. Jos lääkäri olisi kunnan palkkalistoilla, kunnan päättäjät voisivat vaikuttaa asioihin enemmän kuin nyt, toteaa SDP:n valtuustoryhmän jäsen Matti Tanskanen.

Tällä hetkellä Hartolassa työskentelevä lääkäri on Attendon palkkalistoilla. Palvelun tuottamisesta vastaa peruspalvelukeskus Aava. Tanskasen mukaan potilaat hyötyisivät, jos paikkakunnalla työskentelisi yksi, kunnan palkkalistoilla oleva lääkäri. Nyt lääkäri voi vaihtua nopeastikin.

Aikaa kansalaisaloitteen allekirjoittamiseen on vielä muutamia viikkoja. Tanskasen mukaan tarkoituksena on, että SDP:n valtuustoryhmä luovuttaisi nimilistat kunnanjohtajalle joulukuun valtuustossa.

SDP:n valtuustoryhmän mukaan lääkärinviran perustaminen kuntaan tulee ajankohtaiseksi, koska peruspalvelukeskus Aava supistuu seuraavan reilun vuoden aikana huomattavasti. Ensi vuoden alussa Nastola siirtyy pois Aavasta, koska silloin astuu voimaan Nastolan ja Lahden välinen kuntaliitos. Sysmä eroaa Aavasta vuoden 2017 alusta, jolloin se alkaa ostaa kaikki hoivapalvelut Attendolta.

Hartolan ja Aavan välinen sopimus terveyspalvelujen tuottamisesta on voimassa huhtikuun loppuun 2017 asti. AO-O

Lääkäripalvelu siirtyy Sysmään joulukuussa
Hartolassa lääkäri pitää vastaanottoa terveyskeskuksessa remontista huolimatta. Maanantaisin terveyskeskuksessa on päivystys, johon voi mennä ilman ajanvarausta. Tiistaista torstaihin lääkäriin pääsee vain, jos on varannut ajan ennakkoon.
23. joulukuuta kaikki lääkäripalvelut siirtyvät Hartolasta Sysmään. Hartolan vastaanotto on kiinni aina 18. tammikuuta asti, jolloin se avataan uusituissa tiloissa Kuninkaankartanossa.  AO-O