Hartolalaisia yleisurheilukisoissa

Timo Olkkonen
HARTOLA


Viikonvaihteen Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa Lahdessa Eemil Porvari heitti ensimmäisen kerran miesten keihästä ja sijoittui M19-sarjan kisassa toiseksi hyvällä tuloksella 67,49. Voiton vei Alajärven Aleksi Yli-Mannila heittäen 75,27. Pituushypyn Porvari voitti 680 kantaneella hypyllä, lisäksi hän oli mukana Lahden lyseon voittoisassa viestijoukkueessa 4×100 metrin viestissä. Hartolan Viivi Kupiainen työnsi kuula T15-sarjassa 10,03 ja sijoittui kahdeksanneksi. Sinja Johansson heitti saman sarjan moukaria 36,98 ollen 12. ja Miska Johansson oli M19–sarjan 100 metrillä 16. ajalla 13,30.


P15-sarjassa Sysmän Veeti Yli-Talonen oli kuulassa kahdeksas tuloksella10,78. 100 metrin alkuerissä hän oli eränsä kuudes ajalla 13,60.

Aikuiset palanneet kentälle

Hartolassa kenttäremontti on innostanut myös aikuiset rennolla mielellä urheilemaan ja kisailemaan. Lauantaina Jyväskylän Finlandia Marathonilla Hartolan Voima oli mukana neljän juoksijan voimin. Puolimaratonilla N50-sarjassa Sari Olkkonen oli kolmas ajalla 1.55,49,8. Naisten sarjassa Kristiina Harjula juoksi saman matkan aikaan 2.12,42,5. Miesten sarjassa parikymppinen Georgios Pantelidis piti myös hyvää vauhtia puolimaratonilla juosten 21,1 km aikaan 1.34,53,1. Varttimaratonilla (10,5 km) Eila Kemppi juoksi maaliin ajassa 1.07,05,5.


Pari viikkoa sitten (10.-13.9.2020) Jyväskylässä käydyissä Aikuisurheiluliiton SM-kilpailuissa Hartolan Voiman Marko Nieminen voitti kaksi kultamitalia pikamatkoilla. M40-sarjassa 100 metriä taittui aikaan 11,89 ja 200 metriä 24,37.
Timo Olkkonen
palasi lähes kolmenkymmenen vuoden kilpailu- ja kiekkotreenitauon jälkeen heittorinkiin M55-sarjassa. Hän oli kisan neljäs tuloksella 34,26.