Drive In -diakoniaa

Teksti: Helena Mäkinen
Kuva: Kirsi Männistö
HARTOLA

Hartolan seurakuntatalolla on perinteisesti järjestetty tiistaisin diakoniatyön ruokailu, jossa työttömät ja vähävaraiset ovat saaneet hyvin edullisen lounaan ja myös mukaansa lahjoitettua ylijäämäruokaa. Mutta tämäkin palvelumuoto oli pakko laittaa tauolle, kun koronavirus alkoi riehua.
Auttamishalua eivät rajoitukset ja karanteenit kuitenkaan pysäyttäneet. Asiaa pohdittuaan diakoniatyöntekijä Kirsi Männistö ja ruokailua järjestänyt Hannu Järvinen organisoivat homman uusiksi siten, että seurakuntatalon pihaan ajaville annettiin autoon valmiiksi pakattu ateria ja ”selviytymispakkaus”, jossa oli ruokatarvikkeita. Ylijäämäruokaa olivat lahjoittaneet S-market, Toimintakeskus ja Jari-Pekka.
Ensimmäinen piharuokajakelu onnistui hienosti, aterioita meni 60. Seuraavaksi tiistaiksi aterioiden määrä suunniteltiin nostaa 80:een. Vanhuksille ateria ja ruokatarvikkeet kuljetettiin kotiin, ettei heidän tarvinnut tulla hakemaan niitä. Ateria maksoi euron ja ruokatarvikkeet sai ilmaiseksi.

Kuvassa: Hannu Järvinen odottelemassa asiakkaita valmiiden selviytymispakkausten kanssa.