Baarin tyttö löytyi

Jännitystä. Sitä voi kokea vielä aikuisena. Ainakin jos sattuu tapaamaan tarkoituksella ihmisen, jonka on nähnyt viimeksi yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Satu Alitalo ja Jarmo Nieminen ovat jo tervehtineet toisiaan ja ovat asettautuneet nurkkapöytään, kun saavun tapaamispaikalle Sysmän matkahuollon baariin. Kahvit ja teet on juotu, baarin tunnelma on kuulemma sama kuin kauan, kauan sitten.

Täällä baarissa Jarmo Nieminen otti Satu Alitalosta valokuvia 43 vuotta sitten. Lyhyt teini-iän kohtaaminen ikuistui mustavalkoisiin valokuviin, joista yksi oli kesällä Pinxinmäen seinällä. Silloin Jarmo Nieminen ajatteli, että olisi hienoa löytää kuvan tyttö. Nähdä, millainen nainen hänestä on tullut.

Tytön löytäminen tuntui hataralta haaveelta. Teinipoikana Nieminen oli nimittäin hyvin ujo, eikä hän ollut kysynyt edes tytön nimeä.

Mutta nyt he istuvat vierekkäin täällä matkahuollossa. Kesällä Lähilehdessä julkaistu juttu, ”Valokuvaaja etsii baarin tyttöä”, teki tehtävänsä.

Satu Alitalon Sysmässä asuva serkku oli huomannut artikkelin ja soitti Satulle. Samoihin aikoihin Jarmo Nieminen sai vinkin, että baarin tyttö asuu Fiskarsissa. Yhteystietoja ei kuitenkaan löytynyt numerotiedustelusta.

-Soitin Fiskarsin infopuhelimeen ja kysyin sieltä, Nieminen kertoo.

-Fiskarsissa asuu 650 ihmistä ja kaikki tuntevat kaikki, Alitalo lisää.

Niin he löysivät toisensa, Fiskarsin infopuhelimessa työskentelevän Kaisan avulla.

Mitä vuosikymmenten aikana on tapahtunut? Teini-ikäisistä on tullut keski-ikäisiä. Molemmilla on lapsia, Jarmo Niemisellä tytär ja poika, Satu Alitalolla kaksi tytärtä.

Itse asiassa toinen tyttäristä on nyt mukana Sysmässä. Hän on huisin pitkä Ani Alitalo. Hän muuttaa pian Yhdysvaltoihin Ohioon, amerikkalais-korealaisen miehensä luo. Alitalo työskentelee mallina. Hän voitti Suomen huippumalli haussa -kilpailun vuonna 2008.

Niemisen äidistä ottamat mustavalkokuvat kulkivat Ani Alitalon mukana, Lontoossa ne olivat hänen kämppänsä seinällä.

Nykyajan nuoret aikuiset ovat maailmankansalaisia. Myös Jarmo Niemisen tytär asuu ulkomailla, Lontoossa.

Ei ennen matkailtu sillä tavalla. 1970-luvulla reissattiin kotimaassa, liftaamalla. Jarmo Niemisen ja Satu Alitalon ensimmäiset ulkomaanmatkat suuntautuivat Tukholmaan.

Omien lasten kansainvälinen elämä tuo välillä huolta, kun maailman raadollisuus kummittelee keski-ikäisen mielessä. Jarmo Nieminen näki elämän nurjaa puolta työskennellessään 1974 Iltaset-lehden valokuvaajana ja sen jälkeen pari vuotta Keskusrikospoliisissa.

Iltaset-lehteen kirjoitti rikospoliisi Martti Yrjänä Joensuu, jonka reissuilla Nieminen kulki mukana. Selviteltiin ihmiskauppaepäilyjä sun muita.

-Kun kerran pelkäsin keikalla, Joensuu lohdutti että hän on aseistettu, Nieminen kertoo.

Entä miten Satu Alitalon työura ja elämä kulki?

Valokuvan ottohetkellä, alaikäisenä, hän työskenteli Sysmässä vaatemyyjänä. Heti kun ikää oli tarpeeksi, hän meni ravintola-alalle. Muutti Hämeenlinnaan, jossa hänestä todella tuli baarin tyttö.

-Työskentelin 40 vuotta baarimestarina ja tarjoilijana. Kun olin nuori, ravintola-alaa ei arvostettu. Ihmiset ajattelivat, että mitä minä baarissa teen. Mutta minä olen tehnyt, niin kuin olen halunnut, Satu Alitalo sanoo.

Ja ne yhteystiedot. Niitä ei löydy numerotiedustelusta, koska takana on pitkä työura baarissa. AO-O

2 vastausta artikkeliin “Baarin tyttö löytyi”

  1. Kiehtova tarina. Näin baarin tytön nuoruuden kuvan, ja kyllä kiinnosti miten ujon/aran? 70-luvun tyttö voisi näyttää nykyään.
    Ja elämä vie, mutta ”baarin tyttö” vain ”kaunistui” vuosien varrella.
    Ja jälkipolvi, ihan ok!!!!!
    Niin, arat nuoret ensin, ja nyt tapaamisessa, mukavat muistot nuoruudesta, ja tämän päivän reaaliaika, ”kiva kun otit yhteyden”, nyt on mukava aika muistella teini-iän yhtä muistoa siellä baarissa.
    Meillä monilla on samankaltaisia kokemuksia, ja joskus miettii, että. ”mitähän sille ja tuolle kuuluu,” oli sitten ”säpinää, tai,ei,” muuta se ihana uteliaisuus olisi kiva täyttää tiedolla, ”että mitenhän sillä/hänellä menee!” Se tunne-elämä ”hänestä”!

  2. Oli mahtavaa saada jatkoa tarinalle noin monien vuosien jälkeen. Useimmiten tuollaiset sattumanvaraiset kohhtaamiset jäävät vain asiaosaisten mieliin miellyttävinä muistoina. Nyt kuitenkin valokuva antoi tarinalle uudet siivet. Se, että kuva tietysti on mielestäni herkkä ja kaunis, kiitos sekä kuvaajalle, että kuvan henkilölle, tekee siitä jotenkin unohtumattoman. Tällaisia tavallisten ihmisten tarinoita ja hetkiä me tarvitsemme. Kiitos molemmille.

Kommentit on suljettu.