Aurinkovärjäystä Hartolassa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Saarijärven pihassa oli taas jotain touhua, joka näytti aika erikoiselta! Maija-Pentikäinen-Laine ja Eeva Tonteri olivat talvella päättäneet, että Riihiniemen Nuorisoseura järjestää kesällä jotain toimintaa ja niinpä kokoonnuttiin lasten ja koirien kanssa pihalle värjäämään kankaita.
Luonnonmateriaalista tehdyt kankaat (lakanat, pöytäliinat, puserot) kasteltiin ja levitettiin muovilla suojatuille pöydille. Sitten otettiin sopivaa väriä ja sekoitettiin sitä aurinkovärjäykseen tarkoitetun emulsion kanssa. Monenlaisia sävyjä syntyi ja päästiin pensselihommiin. Kangas toisensa perästä sai värejä ja kuvioita, joissa oli vain mielikuvitus rajana. Lopuksi valmis taideteos levitettiin pihamaalla odottavien muovien päälle kuivamaan. Viimeistelynä kangas rypytettiin tai sen päälle aseteltiin vaikkapa lehtiä.
Taukokahvit venyivät, kun kaikilla oli mielenkiintoisia juttuja kerrottavana kissoista, koirista ja vanhoista autoista. Sillä välin auringon paiste teki kankaille loppusilauksen: lehtien tai vaikkapa kankaan päälle asetetun kissan muotoon leikatun pahvin kuva tulee näkyviin, kun kangas on kuivumassa auringossa. Värit kiinnitetään vielä lopuksi silittämällä tai uunissa, mutta pelkkä aikakin kiinnittää värit, jos kangasta ei muutamaan kuukauteen pestä.
Taiteellinen porukka tuotti mitä erilaisimpia väriläiskiä. Koirat Topi ja Kopra taisivat myös ikuistaa pariin kankaaseen tassunjälkensä…  Eräällä nuorella miehellä oli ihossaankin uusia hienoja sävyjä, mutta ne kuluvat varmasti ajan kanssa pois!

Kuvassa: Oiva Koivisto kokeili rohkeasti väreillä ja valmista syntyi.