Elokuva
ARMOMURHAAJA
Tuotantoyhtiö
It´s Alive Films Oy
Tuotanto
Teemu Nikki, Jani Pösö
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus
Teemu Nikki
Kuvaus
Sari Aaltonen
Lavastus, puvustus
Sari Aaltonen, Teemu Nikki
Äänisuunnittelu
Sami Kiiski
Pääosissa
Matti Onnismaa
Jari Virman
Hannamaija Nikander
Heikki Nousiainen
——
KOVA TULKINTA NYKYMENOSTA …. ARMOMURHAAJA
Sysmässä syntynyt, lapsuutensa ja nuoruutensa Sysmässä viettänyt, elokuvaohjaaja Teemu Nikki on saanut valmiiksi uuden elokuvansa, Armonurhaajan. Teemu on käsikirjoittanut, ohjannut ja leikannut elokuvan. Tuotanto on tehty yhdessä Jani Pösön kanssa. Nikki on lisäksi lavastanut ja puvustanut yhdessä elokuvan kuvaajan Sari Aaltosen kanssa Armomurhaajan.
Armomurhaaja poikkeaa Nikin aiemmista pitkistä elokuvista, joita ovat komedia 3Simoa ja nuorten elokuva Love Milla. Armomurhaaja on hengeltään lähempänä Nikin kantaa ottavia lyhytelokuvia (Voittaja, Äiti on keilaamassa jne.) ja pitkää dokumenttia Play God. Armomurhaajassa käsitellään pahuuteen, hulluuteen, kärsimykseen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvää tematiikkaa. Lyhyesti voi elokuvan sisältöä luonnehtia pahuuden maailmassa kasvaneen hulluuden yritykseksi luoda kärsimyksen tasaamisella oikeudenmukaisuutta, järjestystä tai tasapainoa järjettömään, arvottomaan ja valheelliseen maailmaan. Kun kyseessä on yksityisen ihmisen kohtalo, on ilmiselvästikin kyse epäonnistumisen kuvaamisesta ja analysoimisesta. Yksilön näkökulma maailmaan ja epäjärjestykseen on aina vajaa, yksipuolinen. Elämää hallitsee rajaton alati vaihtuva, hallitsematon liike, mikä on kuin ohitse syöksyvä pikajuna, sen kulkuun on vaikeaa vaikuttaa. Jollei ole junan kyydissä, on sivussa. Voi katsella junan kulkua sivustaseuraajana tai voi hypätä raiteille, yrittää pysäyttää junaa, mutta jauhautuukin junan alle. Vain hullu yrittää pysäyttää junaa.
Elokuva etenee luontevasti, kauniista kuvasta toiseen miellyttävän harkittuun kuvaan. Tarkkaan pohditusti etenevät kohtaukset pitävät katsojat niin tiukasti otteessaan, ettei ehdi huolestua, päästäänkö elokuvassa järkevään, onnelliseen, tavanomaiseen vai ylipäätään jonkinlaiseen loppuun, kuten ikävä kyllä nykyelokuvissa aika usein käy, siis tämän huolestumisen suhteen. Aika unohtuu hetkeksi. Kun loppukuva tulee, on yllättynyt, näinkö nopeasti se menikin. Tämä on hyvän elokuvan yksi tunnusmerkki.
Toinen hyvän elokuvan merkki on, että jo lopputekstien aikana katsoja joutuu pohtimaan suhdettaan elokuvassa esitettyihin tulkintoihin ja vertaamaan niitä omiin ajatuksiinsa elämästä, maailmasta ja arvoista. Armomurhaaja asettaa katsojalleen haasteen pohtia arvojen olemusta, olemassaoloa ja sisältöjä erilaisesta näkökulmasta kuin mihin nykyään on totuttu. Kaikki ei ollutkaan niin selvää ja yksinkertaista. Esille nousseita elokuvan ja omien ajatusten rakennepalasia joutuu tarkkailemaan pitkään uudesta reiästä maailmankatsomusten lasikatossa.
Näyttelijät olivat valikoituneet tai valittu huolella, osa heistä on tuttuja Teemu Nikin muista elokuvista ja TV-sarjoista. Nähtävästikin tällainen tuttujen kanssa työskentely on auttanut ohjaajaa onnistumaan erityisen hyvin näyttelijöiden henkilökohtaisessa ohjaamisessa. Ilman muuta näyttelijöiden ammattitaito on kaiken perusta, mutta varmasti ohjaajan tuttuus ja työskentelytavat ovat auttaneet näyttelijöitä saamaan esiin parasta ammatillista osaamistaan, ja sitä ammattitaitoa on riittänyt.
Teemu Nikin työskentelytapa ei ole elokuvan maailmassa ihan tavanomaisin. Hän käsikirjoittaa, ohjaa, tuottaa, lavastaa, puvustaa, leikkaa elokuvan esitettävän(t) version(t) ja hoitaa jopa catering-palvelun. Siinäpä onkin yhdelle miehelle puuhaa ihan tarpeeksi. Mutta tämä puuhaaminen takaa elokuvan kokonaistaideteoksen luonteen, se on juuri sitä, mitä käsikirjoittaja on ajatellutkin sen olevan, juuri sitä, mitä ohjaaja on tahtonut, juuri sellainen, miten leikkaaja näkee elokuvan liikkeen jne. koska nämä kaikki on yksi ja sama henkilö. Elokuva on juuri se elokuva, mitä Teemu Nikki on ajatellut sen olevan. Jos ei ole, vastuu on myös Teemu Nikin. Tämä ajatus on kirkkaana esillä Nikin dokumentissa Play God, missä dokumentissa Teemu päätyy arvioon, että epäonnistumisestaan hän voi syyttää vain itseään, ja muutosta voi vaatia vain itseltään. Vastuu omista tekemisistä on aina lopultakin ihmisellä itsellään. Tämä ajatus tulee myös Armomurhaajassa selvästi esille.
Sari Aaltosen kuvaus on ehdottomasti, maailmalla tunnetun ja arvostetun, suomalaisen elokuvan kuvaamisosaamisen huippua. Nähtävästikin aletaan vähitellen siirtyä hyppivästä, käsivarakuvaamisesta seesteisempään, elokuvan arvoja, sanomaa ja elokuvallisuutta korostavaan kuvaamistapaan. Kuvaajan ja leikkaajan yhteistyönä on saatu esteettisesti kaunis, tasapainoinen ja rytmitykseltään erinomainen kokonaisuus. Elokuvassa käytetään maailman menon mielettömyyden ja ihmisen valheellisen pahuuden symbolina eläimiin kohdistuvaa suoraa ja rakenteellista väkivaltaa. Tämän vuoksi on varmaankin päädytty ratkaisuun, ettei turhaa ja tarpeetonta väkivaltaa näytetä, mikä on ratkaisuna erinomainen. Suositeltavaa se on kaikille elokuvan tekijöille.
Nykyään elokuvissa aika usein äänimaailma saattaa kaataa hyvääkin tarkoittavat muut elokuvan osa-alueet ja tehokeinot, tai ainakin häiritä niitä paljon. Toisinaan muut äänet/äänimaailma on jopa niin voimakasta, että näyttelijöiden repliikeistä ei saa selvää. Armomurhaajassa on saatu luotua sellainen äänimaailma, että näyttelijöiden repliikit kuuluvat, niistä saa selvää, mutta kaikki muu ääni, myös musiikki, tukee elokuvan kulkua. Tästä onnistumisesta on kiitosta annettava Sami Kiiskille.
Armomurhaajaa on jo esitelty hyvällä menestyksellä muualla maailmassa, muun muassa Japanissa, Italiassa, USA:ssa. Pidänkin pienenä ihmeenä tai myyntimiesten täydellisenä epäonnistumisena, jollei tästä elokuvasta tule hyvää menestystä muuallakin kuin Suomessa. Ihmiset ongelmineen ovat, varsinkin nykyään, monessa suhteessa samanlaisia vaikka maantieteellisesti asuisivat kaukana toisistaan. Armomurhaaja tuo uudenlaista näkökulmaa ihmisenä olemiseen ja on sen vuoksi kiinnostava kaikkialla maailmassa.
Arvostellut Veijo Kare 23.11.2017