Apua tietokoneongelmiin

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Viime aikoina on entistä useammin kyselty Sysmässä tietokoneiden ja muidenkin tietoteknisten laitteiden korjaajien ja huoltajien perään. Kyllähän niitä löytyy; esitellään tässä kaksi, joiden molempien yritykset sijaitsevat kirkonkylän liikenneympyrän reunalla.
Petri Liukkonen on koulutukseltaan puutalousinsinööri, mutta ajautui tietokonemaailmaan pääosin harrastuksen kautta. 35 vuotta alalla toiminut mies perusti Pelta Oy -nimisen firman ja oli mukana kymmenen vuoden ajan rakentamassa ja ylläpitämässä ISO9001 -laatujärjestelmää, ISO14001 ympäristöjärjestelmää, koulutti henkilöstöä  ja oli mukana toimijana erilaisissa EU -projekteissa.
–Tietotekniikan laitteiden määrän lisääntyessä on ongelmienkin määrä kasvanut ja siksi olen keskittynyt enemmän laitemyyntiin, huoltoon ja erilaisten teknisten ongelmien ratkaisuihin, kertoo Petri nykytilanteesta.
Tuotepalettiin kuuluu perustietoteknisten ratkaisujen, huollon ja tukipalvelujen lisäksi valvontakamerat, tietojärjestelmät sekä kaikenlainen kodin tekniikka. Pelta Oy:n palvelukset sisältävät muun muassa pitkän laitemyyntilistan asennukset, käyttöönotot, päivitykset, tietojen siirrot, virusten ja haittaohjelmien poistot.

Harrastus toi Pekka Palmin tietotekniikan pariin. Hän sai omakseen 90 -luvulla Mikro-Mikko PC -koneen ja sehän oli jossakin vaiheessa avattava ja tutkittava tarkkaan.
–Pelit eivät oikein pyörineet laitteella ja lisäsin siihen suorituskykyä, muistaa Pekka.
Pelaaminen loppui aikanaan ja puskaradion välityksellä alkoi Pekalle tulla alan työtehtäviä. Vuonna 2011 hän perusti Heleppi -toiminimen ja alkoi tehdä päivätyön ulkopuolella tietokoneiden korjaus- ja huoltokeikkoja. Myöhemmin kodin takkahuoneeseen valmistui työhuone ja pari vuotta sitten työpöytä siirtyi Luovaan Kulmaan Markkalan talon päätyyn, missä toimivat mm. Palmiina Putiikki ja Silvin Kuva. Helepin palvelut ovat niitä perinteisiä tietotekniikan alueella; huollot ja korjaukset, laitteiden nopeutukset ja optimoinnit sekä opastus. Pekka Palmin työnkuva käsittää myös laiteratkaisujen opastusta  ja välitystä, asiakkaan ei tarvitse matkustaa sitä varten Sysmää pidemmälle.
–Leivänpaahtimesta rullaverhoihin, täydentää Pekka listaa.
Lähiaikoina palvelut kasvavat valvonta- ja hälytyslaitteiden myynnin ja asennusten myötä.

Kuvassa:
(vasemmalla) Liikenneympyrän eteläreunalla sijaitsevassa funkkis -tyylisessä kiinteistössä sijaitsee Petri Liukkosen Pelta -yritys. Yrityksen palvelukirjo on laaja, mutta tietokoneiden lisäksi erikseen voisi vielä mainita riistakamerat, DNA-TV -asennukset ja navigaattoreiden päivitykset.
(oikealla) Pekka Palmin Heleppi sijoittuu liikenneympyrän pohjoispuolella olevaan Markkalan kiinteistöön. Kauppaliike taitaa olla yksi vanhimmista sysmäläisistä vielä toimivista kiinteistöistä. Palmin mukaan tietokoneiden määrä ja ongelmat lisääntyvät, mutta asiakasmäärä vähenee väestöpohjan supistumisen myötä.