Abinäytelmä: Prinsessa Ruusunen

Näytelmä sisälsi huimaa menoa ja vaarallisia tilanteita miltei enemmän kun lääkäri oli määrännyt. Jo produktion alkuasetelma kertoi, että mielenkiintoista ja ajankohtaista oli tulossa; Conchita Wurst ja Pussy Riot -yhtyeen jäsen saivat lapsen, Aurooran, jonka päälle separatistien johtaja Putimir Latin langetti kirouksen. Putin -juuston syöminen vaivuttaisi Aurooran ikiuneen.

Kaikki tämä tapahtui Heinolan Kuningaskunnassa ja alkuasetelmasta on helppo myös päätellä, että näytelmän eräänlaisena punaisena lankana kulki sukupuolineutraaliin lainsäädäntöön liittyvät asiat; hyvin usein lavalla vietettiin ”poikien iltoja”.

Kiltit sosiaalitantat veivät Aurooran turvaan hiljaiseen ja turvalliseen Sysmään, missä loppujen lopuksi oli kaikkea muuta kuin hiljaista. Näytelmässä seurasi nopeana ketjuna asioita, joissa toistuivat paikkakunnan viimeaikaiset tapahtumat. Näytelmät itkut olivat ”Vain elämää” -sarjasta, Uotin karaokessa lauloivat tietty saman ohjelman tähdet. Olavi Virran patsashanke sai omat irvailunsa, paikkakunnan koulu löytyi homeen hajua seuraamalla ja tutut lukion opettajahahmot tulivat luonnollisesti esille näytelmän kestäessä.

Ja niin kuin Prinsessa Ruususen sadussa, tässäkin oli onnellinen loppu; prinssi herätti Aurooran tietyllä kännykän soittoäänellä ja he elivät elämänsä loppuun saakka onnellisina Heinolan Kuningaskunnassa. Lopuksi Auroora totesi, että Oltermanni-juustoa hän ei pistä suuhunsa enää koskaan!

Abien näytelmä oli valmistunut ryhmätyönä ja kaikki olivat myös mukana produktion rooleissa. KP