UUTISET

Julkaistu

Etelä-Sysmän kyläpäivät kokosivat väkeä Papulaan

Reetta Keisalmi
SYSMÄ

Sää helli kyläpäivien vieraita, kun Nikkaroisten nuorisoseurantalolla järjestettiin lauantaina 1. elokuuta Etelä-Sysmän kyläpäivät. Papulaan oli kerääntynyt runsas joukko kävijöitä, eikä tekemisestä tai nähtävästä ollut puutetta.

Päivän ohjelmaan sisältyi perinteisiä työnäytöksiä, eläimiä, vanhoja autoja ja työkoneita sekä tietysti maukkaat myyntipisteet, joista löytyi perinteisen grillimakkaran lisäksi erilaista suolaista ja makeaa näläntaltuttajaa. Kädentaitoihin pääsi tutustumaan muun muassa kehräyksen ja hirrenveiston parissa. Pisteet keräsivät ympärilleen kiinnostunutta yleisöä, ja tarjosivat kurkistuksen perinteisiin työmenetelmiin.

Lampaat vetivät puoleensa erityisesti perheen pienimpien huomion, ja rapsuttavia käsiä riitti lähes tauotta. Itä-Hämeen Etsintäkoirat puolestaan esittelivät osaamistaan tasatunnein järjestetyissä työnäytöksissä. Yleisö pääsi seuraamaan, kuinka koirat etsivät kadonneen henkilön maastosta. Mukana oli niin kokeneita konkareita kuin vasta nelikuukautinen pentukin, joka suoriutui tehtävästään ikäänsä nähden hienosti. Runsas yleisö ei koiria häirinnyt, vaan näytökset etenivät mallikkaasti.

Tänä vuonna ohjelmassa oli mukana myös uutta, kun Nikkaroisten sammutuspiirin historiaan pääsi tutustumaan omalla pisteellä. Lisäksi päivän aikana järjestettiin sammutusnäytöksiä, jotka keräsivät runsaasti kiinnostunutta yleisöä.

Kyläpäivien tunnelmasta vastasi Veli-Matti Järvenpää & Sawottaboys, jonka musiikki houkutteli kuulijoita viihtymään esiintymislavan läheisyydessä. Vanhojen autojen pitkä rivistö keräsi ihailijoita siinä missä vuosikymmenten takaiset työkoneetkin. Toimittajan katse kiinnittyi erityisesti näyttävän punaiseen Valmetiin. Myös peräkonttikirppiksellä kävi tasainen kuhina päivän mittaan.

Papulan täydestä parkkipaikasta saattoi päätellä, että kyläpäivät olivat jälleen keränneet runsaasti kävijöitä. Päivän aikana alueella riitti iloisia kohtaamisia, ja aurinkoinen sää kruunasi onnistuneen tapahtuman.

Julkaistu

Kuka sinä olet?

Emma Toiskallio
SYSMÄ, HARTOLA

Suomenmaa -verkkolehdessä julkaistu artikkeli Hans Collianderin uutuuskirjasta nosti esiin ajatuksen, että maaseudulle muuttava jää helposti ulkopuoliseksi. Aihe herätti myös Hartolan puskaradiossa vilkasta keskustelua, jota lukiessani jäin pohtimaan omaa muuttajan historiaani.

Olen muuttanut elämäni aikana useita kertoja. Eräällä pienellä paikkakunnalla perustin alle parikymppisenä yrityksen. Ensimmäisten kysymysten joukossa oli:

  • Kenen tyttöjä sitä ollaan?

Vastasin muuttaneeni muualta. Seuraava kysymys kuului:

  • Tiedätkö, kauanko menee olla paikallinen?

Arvasin, että siihen menisi kauan. Veikkasin kahtakymmentä vuotta.

Vastaus kuului:

  • Kolme sukupolvea.

Ehkei keskustelua ollut tarkoitettu pahantahtoiseksi, mutta se jäi mieleen. Sain heti alkuun ymmärtää, ettei paikallisuus riippunut siitä, mitä tekisin, vaan siitä, mistä olin tullut.

Yritystoiminnassani sillä oli merkitystä. Koska en puhunut paikallista murretta, jouduin opettelemaan sitä voidakseni tavoittaa tärkeimmän asiakasryhmäni. Vasta sen jälkeen kynnys madaltui.

Siksi olen vuosien varrella kiinnostuneena kuunnellut myös muiden muualta muuttaneiden kokemuksia. Jotkut ovat kertoneet pohtineensa jopa pois muuttamista, koska eivät ole löytäneet paikkaansa yhteisössä. Toisilla taas on täysin päinvastaisia kokemuksia.
Niin myös minulla.

Sysmään muuttaessani kukaan ei kysynyt, kenen tyttö olen. Sen sijaan minulta kysyttiin

  • Kuka sinä olet?

ja pian sen jälkeen

  • Ai osaat sellaista – tulisitko mukaan tähän?

Ero tuntuu suurelta.

Totta kai muuttajallakin on vastuunsa. Uuteen yhteisöön ei voi tulla odottaen kaiken muuttuvan omien tottumusten mukaiseksi. On tutustuttava ihmisiin, osallistuttava ja annettava aikaa. Mutta yhtä tärkeää on, millaisen viestin yhteisö antaa tulijalle. Nähdäänkö hänet ennen kaikkea ulkopuolisena vai mahdollisena naapurina, tekijänä, yrittäjänä, vapaaehtoisena tai ystävänä.

Sekä Sysmä että Hartola tarvitsevat uusia asukkaita, yrittäjiä ja osaajia. Siksi kysymys ei ole vain yksittäisten ihmisten tunteista, vaan myös kuntien tulevaisuudesta. Ehkä tärkein asia, jonka voimme uudelle tulijalle sanoa, ei ole kysyä, mistä hän tulee, vaan mitä hän haluaa tuoda mukanaan. Jos ihminen kokee olevansa tervetullut ja pääsee mukaan tekemään, hänestä voi tulla osa yhteisöä paljon nopeammin kuin kolmessa sukupolvessa.

Kuvassa: Kolme sukupolvea vai yksi tervetulotoivotus? Mikä edes tekee ihmisestä paikallisen?

Julkaistu

Yhteisöllisyyden juhlaa Koitissa

Sonja Laukkanen
HARTOLA

Keskiviikkona 15.7. Koitin kylätalolla vietettiin perinteistä kesäjuhlaa, joka keräsi paikalle runsaasti väkeä. Paikalle kerääntyi niin vakituisia asukkaita kuin kesäasukkaitakin, ja jotkut pyöräilivät kauempaakin kuultuaan tapahtumasta.

Helteisessä säässä kahvilateltan varjo houkutteli kansaa, samoin kuin myytävänä olleet monenlaiset herkut hirvijauhelihapizzasta lettuihin ja kakkuihin, tietenkään kahvia ja mehua unohtamatta. Kuuman iltapäivän nesteytyksestä oli huolehdittu vesikanisterein, joista jokainen sai hakea raikasta juotavaa. Ja saatavana oli tietenkin perinteistä grillimakkaraa.

Juhlaohjelmassa riitti tekemistä kaikenikäisille. Pihapelien joukossa olivat nännikuminheitto, ketjunheitto ja kolikonpudotus. Nännikuminheitossa tavoitteena oli saada taipuisa nännikumi maitotonkkaan, kun taas ketjunheitossa ketjunpätkä piti saada levyyn porattuihin, eri pistearvoilla merkittyihin reikiin.

Kolikonpudotus osoittautui odotettua haastavammaksi. Tarkoituksena oli pudottaa kolikot yksi kerrallaan vesiastiassa olevaan purkkiin. Kolikko tuli pudottaa veden pinnan yläpuolelta niin, ettei käsi eikä kolikko koskettanut vettä ennen irrottamista. Veden aiheuttama vastus muutti kolikon kulkua, mikä teki onnistumisesta yllättävän vaikeaa.

Kylätalossa oli esillä Koitin käsityökerhon näyttely, jossa nähtiin kerholaisten monipuolisia töitä. Kerho kokoontuu viikoittain tekemään vapaavalintaisia käsitöitä, juomaan kahvia ja juttelemaan. Kerhoon ovat tervetulleita kaikki käsitöistä kiinnostuneet – myös ne, jotka haluavat tulla mukaan vain kahvittelemaan ja seurustelemaan.

Juhlien ohjelmaan kuului myös kesähattukilpailu, jonka tuomarina toimi Päivi Koskela. Kilpailijat esittelivät hattunsa ja kertoivat niihin liittyvän tarinan tai muiston. Parhaat hatut ja kertomukset palkittiin naisten, miesten ja lasten sarjoissa.

Iltapäivän musiikista vastasivat Arto ja Satu Rantanen. He esittivät yleisölle hyväntuulisen sikermän kesäisiä lauluja.

Koitin kesäjuhla osoitti, kuinka tärkeä merkitys kylätapahtumilla on yhteisöllisyyden vahvistajina. Päivä tarjosi mahdollisuuden tavata tuttuja, tutustua uusiin ihmisiin ja viettää lämmin kesäpäivä yhdessä hyvässä seurassa.

Kuvassa: Nännikumin heitossa tyyli oli vapaa.

Kahvilateltta houkutteli varjoonsa herkuttelemaan.
Julkaistu

Tanja Ilona -trio

Samuli Simula
SYSMÄ

Sysmän Helluntaiseurakunta järjesti Tanja Ilona -trion vierailun Hyvien Ihmisten torilla.

Olen laulaja, lauluntekijä. Viimeisimmät kappaleet, mitä olen tehnyt, on julkaistu tänä vuonna suoratoistopalveluissa Tanja Ilona -nimellä. Sami Asp on toiminut tuottajana ja olen itse säveltänyt sekä sanoittanut kappaleet, kertoo Tanja Selkälä.

Trioa voi kuulla Sysmän keikan jälkeen seuraavan kerran Lauttasaaren ja Hietasalmen kirkoissa.

Triossa bassoa ja kitaraa soittaa veljeni Joonas Vainio. Loota Percussion -settiä soittaa Marko ”Maka” Varis.

Minulla laulut kertovat tavallisen ihmisen tavallisesta elämästä. Suhteesta itseensä, toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Paljon biisejä perheestä ja parisuhteesta, tarinoita elämän kipuiluista ja onnesta. Kappaleissani on kristillinen arvopohja.

Trio haluaa jakaa kuulijoilleen toivoa ja merkityksellisyyttä elämään.

Keikoilla tykkään keskustella kuulijoiden kanssa ja kertoa kappaleitten taustoja, eli miten ne ovat syntyneet. Esimerkiksi ”Oikea aika” -laulussa on ajatus elämän rajallisuudesta. Emme tiedä, kuinka kauan saamme elää. Laulussa painotetaan sitä että just nyt on oikea aika kantaa kateus kaatopaikalle ja antaa sekä saada anteeksi. On tärkeää keskittyä siihen, miten käytämme aikamme. Haluan mieluummin rakastaa kuin vihata ja haluan mieluummin siunata kuin kiusata, pohtii Tanja.

Annoin triolle pikaopastuksen Sysmän palveluista ja eduista. Hämmästys oli aitoa. Päijänne on heille tuttu ja rakas. Sysmän Suvisoitto oli myös tuttu juttu.

Meidän musiikillinen tyyli on lähinnä akustista ”singer-songwriter -poppia. Musiikki on ilmavaa, joka rakoa ei tuutata täyteen. Sanoisin, että se on helposti lähestyttävää musiikkia. Tekstissä on runsaasti hauskoja sanankäänteitä, kertoo Joonas.

Keikoilla kiertäessä huomaa, että maaseudulla elämässä on pienen paikkakunnan rauhallinen rytmi, joka on huomattavasti rauhallisempaa kuin kaupungeissa, joissa kiire valtaa mielen, pohtii Marko.

Keikka alkaa.

Esiintymisessä on hieno lämmin energia ja suora vuorovaikutus kuulijoihin. Myös haastattelu oli hyvin suora, avoin ja elämänmyönteinen. Jos et ollut paikalla, niin tutustu trioon suoratoistopalveluissa. 

Kuvassa: Tapahtumatorilla oli mukavasti kuulijoita.

Julkaistu

Lämminhenkinen sunnuntaikonsertti

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Ehkä sää oli liian kuuma konserttiin lähtemisen kannalta, mutta viileä kirkko teki olon miellyttäväksi Hopeatiuku -kirkkokonsertin kuulijoille. Musiikin tarjoili Duo Lumottaret – Leena Saarinen (laulu) ja Susanna Pajukangas (piano ja laulu). Heti alkuunsa on todettava, että duo järjesti vähälukuiselle yleisölleen miellyttävän ja lämminhenkisen musiikkituokion.

Sysmäläissyntyinen Leena muistetaan varsin hyvin monista musiikkitapahtumista vuosien takaa; omia laulutapahtumia, isänsä Sakari Korhosen kanssa laulettuja operettituokioita ja muun muassa joulunajan hyväntekeväisyyskonsertteja Viis Raitilla -ryhmän kanssa.
Vuonna 2003 Leena ja Susanna Pajukangas perustivat duon, joka on ilahduttanut yleisöä konserttisaleissa, kirkoissa, tanssipaikoissa ja yksityistilaisuuksissa. Leenaa on nähty monissa laulukilpailuissa ja menestystäkin on tullut, viimeksi hänet kruunattiin valtakunnallisen TangoMaestro -kilpailun voittajaksi Savonlinnassa lokakuussa 2024.

Pyhän Olavin kirkon Hopeatiuku -konsertin ohjelmisto oli monipuolinen – täynnä lämminhenkisiä ja rauhoittavia kotimaisia lauluja. Leenan ääni on täyttynyt ja pehmentynyt vuosien mittaan ja Susanna oli säestäjänä itse varmuus. Duon kaksiääniset laulut soivat puhtaasti. Ohjelmistoon oli otettu useita Kassu Halonen/Vexi Salmi -kaksikon lauluja (mm. Maailma on kaunis, Sydämemme laulu, Unelma) ja ne puhuttelivat kuulijoita. Rohkea veto Leenalta oli laulaa Kai Hyttisen Kurki ja Kari Tapion Myrskyn jälkeen – ko. laulajien leipähittejä, mutta duo selviytyi niistä mainiosti, jopa tuomalla lauluihin ihan uusia särmiä.

Konsertin sykähdyttävin laulu oli ehkä Pekka Simojoen Kaikista sanoista suurin.
Kolmen viimeisen laulun osalta konsertti muuttui ensikonsertiksi. Leenan äidin, Marja-Riitta Korhosen jäämistöstä löydettiin useita hänen kirjoittamiaan runoja ja ne Leena lauloi nyt julkisesti ensimmäisen kerran. Sävellystyössä ryhmää on avustanut myös tekoäly. Runot käsittelivät liikuttavalla tavalla sotien tuomaa hävitystä maailmassa ja huolta omien lasten kohtaloista. Leenan mukaan runoja on löydetty useita ja niiden taltiointia äänitteelle harkitaan jatkossa.

Kuvassa: Leena Saarinen (vas.) ja Susanna Pajukangas tuovat musiikillaan rauhoittavan olon.