Puheenjohtaja Annika Saarikko loi uskoa

Ilkka Hörkkö
HARTOLA

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko poikkesi Päijät-Hämeen kiertueellaan myös Itä-Hämeessa Heinolassa ja Hartolassa. Hartolassa tiistai-iltana Saarikko loi uskoa puolueen presidenttiehdokkaan Olli Rehnin mahdollisuuksiin. Uusimmat gallupit ovat kiristäneet tilannetta kärkiehdokkaiden välillä. Aiemmin selvän pesäeron repäisseet ehdokkaat Haavisto ja Stubb eivät enää ole itsestään selvästi menossa toiselle kierrokselle.

Helsingin Sanomien maanantaisen gallupin mukaan kaksi suosituinta ehdokasta olivat menettäneet aiempaan gallupiin verrattuna pari prosenttiyksikköä. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Keskustan Olli Rehn olivat vahvimmat nousijat.
Annika Saarikko avasi kuulijoille ensimmäiseksi tämän hetken vaaliasetelmia.

-Tulossa on kaksi kierrosta ja kunnon presidentinvaalit. Olli Rehn on haastajan asemassa. Ylen henkilökohtainen vaalitentti on nostanut hänen kannatustaan. Tentti näytti Ollin vakaana, asiallisena ja osaavana presidenttiehdokkaana, Saarikko painotti.

-Heilahduksia ehdokkaiden kannatuksessa voi tapahtua aivan lopussakin.
Annika Saarikon mukaan oleellinen asia vaaleissa on ehdokkaiden vastustus. Toisin sanoen kuka koetaan ehdokkaana, jota ei ainakaan äänestäisi. Tätäkin on selvitetty ja ehdokkaista eniten vastustusta, ehkä odotetusti, on Jussi Halla-aholla ja vähiten Olli Rehnillä.

-Toisella kierroksella pärjää se, kenellä on vähän vastustusta. Nyt Olli pitää vain tuupata toiselle kierrokselle, Annika Saarikko kannusti.
Puheenjohtaja kävi läpi Olli Rehnin vahvuuksia. Presidentin tärkein tehtävä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitaminen. Saarikko painotti Olli Rehnin realistista otetta, myös suurvaltasuhteiden osalta.

-Venäjä on naapurimme, sen suhteen meidän on oltava tiukkoja, mutta emme tarvitse uhoa sitä kohtaan. Olemme nyt valitsemassa Suomen presidenttiä. Joka tapauksessa presidenttimme on tultava toimeen myös tulevan Yhdysvaltain presidentin kanssa, muistutti Saarikko USA:n vaalivuodesta.

Saarikko huomautti Rehnillä olevan ehdokkaista korkein sotilasarvo. Hänen mukaansa tästä ei ainakaan ole haittaa presidentin tehtävässä epävakaassa maailmantilanteessa.

-Paljon on tapahtunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Valitsemme samalla myös Puolustusvoimien ylipäällikköä.

Annika Saarikko toi vielä esiin Rehnin vahvuuksina muun muassa talousosaamisen, vahvan otteen koko Suomesta, paineensietokyvyn ja positiivisen asenteen tulevaisuuteen.

-Talous on osa turvallisuutta. Olli myös luottaa, että Suomen parhaat päivät ovat edessä. Turhan usein mietimme vain, entä jos pahin tapahtuu.

Kuvassa: Maija Pentikäinen-Laine antoi Saarikolle pussillisen lähiruokaa.

Kansanedustaja päivitti poliittisen tilanteen

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk) tarjosi viime viikolla Hartolassa ja Sysmässä halukkaille kahvit ja antoi samalla infoa alkusyksyn poliittisista kuvioista. Päivä oli tärkeä, sillä samana päivänä maan hallitus julkisti esityksensä ensi vuoden tulo- ja menoarviosta.

Hilkka Kemppi on istunut eduskunnassa kolmisen vuotta ja kuuluu jäsenenä perustuslakivaliokuntaan ja ulkoasiainvaliokuntaan.

Kansanedustaja oli listannut kolme positiivista ja kolme negatiivista asiaa esitykseensä ja kertoi niistä omat ja puolueensa näkemykset.

– Sulkia hattuun saimme sote-uudistuksen valmistumisesta, perhevapaauudistuksesta ja Nato-prosessin nopeasta etenemisestä. Kivinä kengässä painavat korona-pandemia, sodan aiheuttama energiakriisi ja monella alalla ongelmallinen osaajapula.

Energiapula ja sähkön hinnan raju nousu ovat puhuttaneet kaikkia viime aikoina. Kemppi näki positiivisena asiana Suomen halun saavuttaa pian omavarainen energian tuotanto tuuli- ja aurinkovoiman sekä biovoiman avulla. Myös Olkiluodon ydinvoimalan käyttöönotto on toteuttava pikaisesti. Positiivisia ovat myös hallituksen päätökset sähkön ALV-veron laskusta 10 prosenttiin ja ylimääräisen yhden kuukauden lapsilisän maksamisesta joulukuussa.

– Isoja asioita päätösten takana ovat puolueiden erilaiset arvopohjat ja järjestelmien hidas taipuminen muutosten teossa.

Hoitajamitoutuksen nostamista 0,7:ään Hilkka Kemppi piti mahdottomana toteuttaa sovitussa aikataulussa, aikaa tarvitaan lisää vähintään vuosi.

Hilkka Kempin kahvitilaisuuteen tuli ihan kohtuullinen määrä kuulijoita molemmissa tapaamisissa. Keskustelu oli vilkasta ja paikalla esittäytyi myös hänen uusi poliittinen avustajansa heinolalainen Mikko Hallikas.