PLUPS sai lahjoitusmetsän Sysmästä

Ilkka Hörkkö
SYSMÄ

Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS on saanut Heikki Seppälältä lahjoituksena kolmen ja puolen hehtaarin suuruisen vanhan maa- ja metsätilan Sysmän Taipaleen kylästä. Tila sijaitsee Vintturintien läheisyydessä rajautuen Hietalahdentiehen. Paikka kuvastaa hyvin entisajan vaatimatonta ja yksinkertaista elämää Sysmässä.

Alue nimetään tilalla Väinö Korpelan kanssa eläneen Saimi Korpelan mukaan Saimi Korpelan muistometsäksi. Saimi oli lahjoittaja Heikki Seppälän täti.

Tilan rakennukset ovat asumattomina ja ränsistyneet, ja luonnonarvot kehittyneet. Alueella kasvaa varttunutta monimuotoista metsää, muun muassa muhkearunkoisia kuusia, hienoja kilpikaarnamäntyjä ja vanhoja raitoja. Alueella on myös sammaleinen kalliojyrkänne, kukkaniittyä sekä metsäpuro pienine koskineen.

-Tila on lohkottu vaarilleni Liikolan Seppälän maista 1890-luvun lopulla. Omistukseeni Ojala siirtyi arvostamani Saimi-tädin perintönä. Lasteni kanssa ajattelimme, että lahjoitus säätiölle on sopivin tapa säilyttää muisto tädistä ja pienestä tilasta. Olen asunut tuossa mummolassani yhden kesän lapsena, kertoo Seppälää haastatellut PLUPSin koordinaattori Sirpa Rautiainen Heikki Seppälän muistelleen.

Asuessaan Ojalassa Heikki Seppälä oli 6-vuotias. Muistot ovat siksi hieman hataria. Hänellä on hyvät muistot Saimista sekä Loviisa-mummosta, mutta ei niinkään talon miesväestä. Seppälän poika on Sysmän kesäasukkaana Suurikylän tiellä. Myös Seppälän lapset olivat hyvin myötämielisiä Ojalan tilan lahjoittamiseen Päijänteen Luonnonperintösäätiölle.

Saimi Korpelan muistometsä on säätiön 20. suojelualue ja ensimmäinen lahjoituksena saatu alue Sysmässä. Säätiön suojelualueiden määrä Sysmässä nousee tämän alueen myötä nyt neljään.

Säätiöllä on Päijät-Hämeessä suojelukohteita myös Hartolassa, Asikkalassa ja Hollolassa. Lisäksi alueita on Kuhmoisissa, Jyväskylässä, Toivakassa ja Kangasniemellä. Suojelualueiden yhteispinta-ala on runsaat 440 hehtaaria. Päijänteen Luonnonperintösäätiö PLUPS edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua ja retkeilyä Päijänteen ympäristössä hankkimalla alueita luonnonsuojeluun lahjoitusvaroilla ja ottamalla vastaan lahjoituksina metsiä, saaria, suoalueita tai muuta omaisuutta.

Kuvassa: Lahjoittaja Heikki Seppälä sekä nykyään PLUPSin konsulttina toimiva Marjo Kuisma.

Komea kivenjärkäle Ojalan tilalla.