Perunaa ja hunajaa luonnonmukaisesti

Mika Sankari
HARTOLA

Hartolan 4H-yhdistyksen Maatila tutuksi- kerhossa tutustuttiin torstaina 28. huhtikuuta Kalhon Niituntiellä sijaitsevan Parikan luomutilan elämänmenoon.
Tilalla viljellään luomuna perunaa ja juureksia sekä tuotetaan hunajaa.

Yhdistystä edustivat hallituksen puheenjohtaja Hannu Kemppi ja toiminnanjohtaja Elisa Korsoff.

Karhu olikin hiljattain käynyt vieraisilla etsimässä hunajaista saalista. Mehiläistarha on aidattu otsovaaran takia.

-Valtaosin tilan tulot tulevat kuitenkin perunasta, Anna-Liisa ja Ari Parikka kertovat.

Tilan asiakkaita ovat monet Hartolan ja Sysmän ravintolat ja pitopalvelut. Tila tekee yhteistyötä myös mm. Sysmän Luomuherkun kanssa.
140 neliön kokoisessa työtilassa perunashow pyörii ympäri vuoden.

-Lisäaineita ei käytetä, joten perille toimitetut ja valmiiksi kuoritut perunat on käytettävä kolmen päivän kuluessa, he korostavat.
Perunankuorimakoneesta kuljetinta pitkin saapuvat, kolmen hehtaarin alalla viljellyt perunat on vielä viimeisteltävä kuorimaveitsellä. Viereisessä keittiössä perunoita lohkotaan ja käsittelemättömänä myytävää hunajaa tölkitetään.
Muulloin kuorimiset ja valmiiden perunoiden toimitukset perille asiakkaille tehdään 3 kertaa viikossa. Kuorimisessa menee 3-4 tuntia päivässä. Sesonkiaikana työskennellään 4-5 päivänä viikossa, jolloin työn ääressä menee pariskunnalla kymmenenkin tuntia päivässä.

Joulun alla on Parikan perunateatterissa käynnissä vuoden kiivain tuotantoaika.
-Menee paljon laatikoita ja muuta vastaavaa, Ari kertoo.

Hunajarintamalla tuotanto alkaa juhannuksen jälkeen ja elokuussa poistetaan mehiläispesistä hunajakennot ja lingotaan hunajaa. Luomusokeria käytetään mehiläisten talviruokintaan. Mehiläisvahasta valmistetaan mm. kosmetiikkaa ja kynttilöitä.

Lauantain (7. toukokuuta) REKO- ringistä Parikoilta pystyy ostamaan mm. pitopöytään erinomaista, kiinteää Nicolaa, yleisperuna Noblessia ja soseperunaksi soveltuvaa Colombaa.

Tiedetyt maailmantilanteen heilahtelut ja niiden aiheuttama epävarmuus vaikuttavat luomutilalla asti.

-Se tekee menekin ennakoinnista vaikeaa. Nyt on kyllä reippaasti perunaa, Anna-Liisa sanoo.
Tilan tuotteita voi ostaa REKOn ohella mm. Lähiruokatori Heinolan Heilasta.
Seuraavan kerran Maatila tutuksi- kerho kokoontuu toukokuun lopussa. Seuraile Hartolan 4H-yhdistyksen ilmoittelua Facebookissa.

Anna-Liisa ja Ari Parikka esittelivät luomutilansa toimintaa mm. Hartolan 4H-yhdistyksen hallituksen pj. Hannu Kempille ja toiminnanjohtaja Elisa Korsoffille.
Anna-Liisa ja Ari Parikan perunat tilataan useinmiten kuorittuina.

Hiehon ja lehmän ero

Sysmän Yhtenäiskoulun neljäsluokkalaiset tietävät nyt tarkalleen hiehon ja lehmän eron, sillä Roos-Lantun emäntä-isäntä Maija Sinisalo sen heille seikkaperäisesti selosti; hiehosta tulee lehmä ensimmäisen poikimisen jälkeen.

Koululaisten vierailu hiehoja kasvattavan Maija Sinisalon tilalle sisältyy YL:n (ympäristö ja luonnontieto) oppijaksoon.

–Me käymme syksyn mittaan läpi mm. maatalouteen liittyviä asioita. Eri viljalajit on jo opeteltu ja nyt on vuorossa tuotantoeläimet. Ajallaan tulevat vuoroon mm. siat ja kanat, lampaat ja jopa porot, kertoo luokan opettaja Hannu Outinen.

Maija Sinisalo kertoi koululaisille hoitamansa karjan tarinan. Vasikat tulevan Maijan hoteisiin puolivuotiaina ja lähtevät siemennettyinä poikimaan lähistöstöllä sijaitsevaan Kivelän navettaan ja aloittavat siellä ”lehmän työt” elikkä maidontuotannon. Uteliaina lapset kuuntelivat myös selostusta hiehojen elintavoista, monimutkaisesta ruoansulatuksesta lähtien.

Eero Sippola tuli muiden mukana tutkimaan Maijan hiehoja. Hänelle koko reissu oli tuttua juttua, sillä kotitilalla kasvatetaan lihakarjaa.  Tottuneesti hän selosti toimittajalle, että kotona on alkamassa myös poikimiskausi. Eero piti mukavana asiana päästä välillä koulusta pienille retkille ja kehui samassa yhteydessä uutta koulua. Varsinkin välituntiolosuhteet ovat hänen mukaansa paljon entistä mielenkiintoisemmat. Karjankasvattajan ammattia tulevaisuudessa hän sanoi vielä harkitsevansa.

Maija Sinisalo kertoi ”hieho-oppitunnin” välissä tehneensä jo tilan syksyn puinnit. Kaikki meni hyvin ja sato oli runsas. Parissa päivässä puitu vilja menee rehuksi naapurikylän sonnitilalle.

Yksitoistapäisen nelosluokan oppilasryhmän retken valvojina ja vetäjinä toimivat luokan opettaja Hannu Outinen ja luokka-avustaja Satu Kalliosaari.  KP